Leijonat mureni rumasti! Hieno taistelu kääntyi tylyksi selkäsaunaksi
Leijonien alku 4 Nations Face-Off -turnauksessa oli sysimusta. Yhdysvallat jyräsi Suomen yli lukemin 6-1.
Ensimmäinen erä oli Leijonilta hermostunut esitys. Kiekko pomppi jatkuvasti suomalaisten lavoissa, mutta siitä huolimatta Leijonat iski ottelun avausmaalin. Mikael Granlund jakoi komean lätyn Henri Jokiharjulle, joka laukoi suorasta hyökkäyksestä takakulmaan.
Vielä ensimmäisen erän aikana Yhdysvallat tuli tasoihin. Brady Tkachuk pääsi liruttamaan kiekon lähietäisyydeltä sisään, kun suomalaispuolustajan maila oli tilanteessa puolikkaan sekunnin myöhässä.
Toisessa erässä Leijonat esiintyi erinomaisesti. Suomi hallitsi pelin virtausta, mutta jälleen syötöt eivät osuneet lapoihin ja hyökkäykset kuolivat ennen kuin laukausuhkaa saatiin luotua.
Yhdysvallat pääsi toisessa erässä johtoon ylivoimalla. Matt Boldy ohjasi viivalaukauksen komeasti sisään, eikä jättänyt Juuse Sarokselle mitään mahdollisuuksia.
Kolmannen erän alku oli suomalaisittain karmea. Matthew Tkachuk iski ylivoimalla kiekon onnekkaasti maaliin Niko Mikkolan mailan kautta. Osuma lamaannutti Leijonat täydellisesti, ja jenkit paukuttivat kaksi maalia lisää pikatahtiin.
Yhdysvaltojen suurimpia tähtiä ottelussa olivat Tkachukin veljekset. Matthew iski tehot 2+1 ja pikkuveli Brady Tkachuk 2+0.
Leijonien turnaus jatkuu lauantai-iltana kello 20.00. Tuolloin vastassa on Ruotsi.
LUE MYÖS
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa