Tappeluita, hurjia taklauksia ja trilleri – USA voitti Kanadan
USA nähdään 4 Nations Face-Off -turnauksen loppuottelussa.
Asia varmistui, kun Yhdysvallat kaatoi Kanadan ennakkoon turnauksen odotetuimmassa kamppailussa maalein 3-1.
Kanadan ilta sai synkän alun jo ennen pelin alkua, kun joukkueen tähtipuolustaja Cale Makar joutui jättämään ottelun väliin sairastelun vuoksi. Hänen tilalleen nostettiin talvilomalla turnauksen alussa ollut Thomas Harley.
Ottelu syttyi liekkeihin heti ensisekunneilla. Tunnetta oli ilmassa muutenkin, mutta kun peliin sekoittui myös poliittisia jännitteitä, tilanne purkautui heti alkuun kolmena tappeluna. Yhdysvaltain puolelta nyrkkeilysirkukseen astuivat Tkachukin veljekset sekä J.T. Miller, Kanadan puolelta vastassa olivat Brandon Hagel, Sam Bennett ja Colton Parayko.
Kun varsinainen peli pääsi vihdoin käyntiin, kumpikaan joukkue ei perääntynyt. Taklaukset jysähtelivät, vauhti oli valtavaa ja tunnelma sähköinen.
Kanada iski ensimmäisenä. Drew Doughty vapautti Connor McDavidin puolittain läpi ja McDavid viimeisteli rystyltä tyylikkäästi yläkulmaan.
Yhdysvallat ei kuitenkaan jäänyt katselemaan. Jake Guentzel tasoitti ottelun, ja toisessa erässä Dylan Larkin iski johtomaalin.
Ottelussa edettiin tasaväkisesti loppuun asti, ja lopulta viimeisen naulan arkkuun iski Guentzel, joka pääsi kuittamaan Larkinin syötöstä tyhjään maaliin.
Kahden pelatun kierroksen jälkeen Yhdysvalloilla on kasassa kuusi pistettä. Kanada, Suomi ja Ruotsi ovat kaikki kahdessa pisteessä. Kaikilla kolmella on siis mahdollisuus edetä USA:n seuraksi finaaliin.
Viimeisellä kierroksella Kanada kohtaa Suomen ja Yhdysvallat Ruotsin.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupaus loukkaantui pelottavasti nuorten MM-kisoissa – kiidätettiin sairaalaan
- Latvia laittoi Kanadan tiukoille nuorten MM-kisoissa
- Katso Nuorten Leijonien Latvia-ottelu ilmaiseksi – TV-lähetykset, selostaja ja kommentaattori
- Kanadan juniorijoukkue käyttäytyi tökerösti MM-kisoissa: ”Kannamme täyden vastuun”
- Kärpät selätettiin jälleen! TPS:lle käsittämätön selkäsauna
- Tappara: Liigan pistepörssin kärkinimi sivussa kokoonpanosta
- Liiga-seuralle loistouutinen – pistetykki tekee paluun!
- Ismo Lehkonen näkee uhkakuvan Nuorissa Leijonissa: ”Suomi-kiekon isoin ongelma”
- Ennakkosuosikit pitivät pintansa – Kanada kaatoi Tshekin U20-trillerissä
- NHL-kohulupaus Oscar Hemming: sopimussotku ratkesi – tässä uusi seura
- Petteri Rimpisen varusteet ällistyttää Pohjois-Amerikassa: ”Sairaimmat mitä olen nähnyt”
- HIFK:n tähti Jori Lehterästä iso uutinen
- Katso Nuorten Leijonien MM-avaus ilmaiseksi – TV-lähetykset, selostaja ja kommentaattori
- Leijonat-puolustaja loukkaantui EHT:llä – joutuu pitkäksi aikaa sivuun
- Lehti: Liigan entinen pistelinko jätti NHL:n joulun aikana – miljoonasopimus puretaan!
- HIFK sai kaksi uutta vahvistusta!
- NHL-kohulupaus Oscar Hemming: sopimussotku ratkesi – tässä uusi seura
- Tässä Nuorten Leijonien kentälliset MM-avaukseen!
- Ruotsi selvisi säikähdyksellä
- Kanadan juniorijoukkue käyttäytyi tökerösti MM-kisoissa: ”Kannamme täyden vastuun”