Näin kapteeni Aleksander Barkov summaa Leijonien turnauksen: ”Enemmän ja enemmän nälkää”
Leijonien pelit päättyivät 4 Nations Face-Off -turnauksessa 3-5 tappioon Kanadalle. Joukkueen kapteeni Aleksander Barkov arvioi ottelun jälkeen häviön syitä medialle.
– Loppurutistus oli hyvä. Ei missään nimessä saa päästää neljä–nollaan tuommoista joukkuetta. Oli ihan hyviä juttuja, mutta ei pysty sanomaan, että meillä olisi ollut hyvää peliä siellä. Olisi pitänyt auttaa enemmän meidän veskareita. Hyvä loppu meillä kuitenkin, saimme siihen hyvän paineen ja jäimme maalin päähän, mutta kuten sanoin, neljä–nollaan ei saa päästää tuommoista porukkaa, Barkov kommentoi.
– Perjaatteessa kaksi ekaa maalia tuli riistoista, he pääsivät nopeasti kääntämään ja hyökkäämään. Kolmannessa maalissa periaatteessa sama homma, tulivat kolmella kahta vastaan meidän päähän. Ei pitäisi meille tapahtua sellaista. Meillä pitäisi olla aina kolme neljää tai viittä vastaan, ei missään nimessä yhtä tai kahta. Sellasia pieniä virheitä tuli, ja peli on niin nopeeta. Varsinkin tuollaisia joukkueita vastaan tulee reagoida nopeammin.
Vaikka Leijonat ei päässytkään turnauksen finaaliin, on Barkov kokonaisuudessaan tyytyväinen turnaukseen ja Suomen joukkueeseen.
– Lopputulos ei ollut tietenkään hyvä meidän osalta, mutta pakko sanoa, että olen nauttinut jokaisesta päivästä ja hetkestä täällä. Meidän suomalaiset on huippuäijiä täällä ihan lähtien valmentajista, huoltajista, fysioista ja hierojista. He ovat olleet pitkään täällä ja on syntynyt paljon tarinoita jään ulkopuolella. Hienoja äijiä myös meidän maajoukkue täynnä, että kyllähän tämä lisää enemmän ja enemmän nälkää, Barkov kommentoi.
– Meillä oli ennen pelejä hyvä fiilis täällä. Tiedettiin, että tämä on se välierä ja voittaja menee jatkoon. Kanadan kovin mahdollinen joukkue vastassa, ellei jopa paras joukkue maailmassa. Totta kai haluttiin voittaa ja näyttää miten Suomi pelaa. Muutama turha virhe tuli sinne ja he rokottivat. Heillä on sen verran paljon taitoa, että he pystyvät rokottamaan pienistäkin virheistä.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Jesse Puljujärvi podcastissa: Tällä hetkellä tiesi NHL-uran olevan ohi
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- SaiPa iski pöytään kolme pelaajakiinnitystä – mukana entinen NHL-hyökkääjä!
- Mikael Granlund kovassa iskussa NHL:ssä – maaliputki venyy
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Tässä Pelicansista lähteneen hyökkääjän uusi seura
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista