Näin Antti Pennanen kommentoi Viaplaylla ensimmäistä MM-otteluaan Leijonien päävalmentajana
Leijonat voitti perjantaina MM-kisojen avausottelun Itävaltaa vastaan lukemin 2-1.
Ottelu oli samalla Antti Pennaselle ensimmäinen MM-ottelu Leijonien päävalmentajana. Hän antoi kommenttinsa ottelusta pelin jälkeen Viaplaylle.
– Odotetunlainen, tiukka peli. Itävallan kanssa viime vuosina on ollut haasteita ja tänäänkin varsinkin kolmannessa erässä oli. Meiltä 40 minuuttia hyvää jääkiekkoa. Ei saatu sitä kolmatta maalia, vaikka siihen oli paikat ja jännäksi se meni, mutta upea suoritus pelaajilta, kova taistelu ja tästä on hyvä jatkaa.
Pennaselta kysyttiin, että miten hän omasta mielestään onnistui MM-debyytissään.
– Aloitettiin hyvin peli, mentiin 2-0-johtoon ja 40 minuuttia hyvää. Emmä tiedä sen tarkemmin miten mä onnistuin. Pitää miettiä sitä myöhemmin. Näin paljon hyvää meidän pelaamisessa ja on selvää että siellä on paljon korjattavaa mutta nyt päästiin liikkeelle ja aletaan korjaamaan niitä asioita mitä pitää korjata.
Lopuksi Pennanen kertoo, että Suomella oli riittävästi paikkoja tehdä enemmänkin maaleja, mikä yleensä kertoo pelin laadusta.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Missä ura jatkuu? Liigassa kovia maalimääriä takonut kanadalaispyssy vapaille markkinoille
- Liigan pudotuspeleissä jättiyllätys!
- HIFK-tähden telonut KalPan Hugo Gallet: pelikielto
- Leijonille huonoja uutisia – Floridan suomalaistähti loukkaantui
- Liigan pudotuspelit käyntiin: HIFK:lta ja Kiekko-Espoolta romahdus
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!