Vahvistuuko Leijonat? Suomalaiskomeetan kausi päättyi Pohjois-Amerikassa
AHL-seura Coachella Valley Firebirdsin kausi tuli päätökseen. Joukkue tippui pudotuspelien toisella kierroksella Abbotsford Canucksille ja lähtee kesälomille.
Leijonien näkökulmasta mielenkiintoa herättää joukkueessa pelanneen suomalaishyökkääjä Jani Nymanin, 20, tilanne. Nyman kertoi Ylen haastattelussa huhtikuussa, että hän oli keskustellut Antti Pennasen kanssa mahdollisesta maajoukkuekomennuksesta. Nyman kertoi tuolloin keskittyvänsä ensin AHL-kauteen, sen jälkeen mahdolliseen MM-kisareissuun.
– Minun tämän kauden seurani on ollut Firebirds, ja pudotuspeleihin mennään, joten minun kevääni jatkuu siellä. Jos siellä pelit loppuvat lyhyeen, sitten katsotaan uudestaan, Nyman sanoi tuolloin.
Nyt Nymanin pelit rapakon takana ovat tämän kauden osalta päätöksessään, joten siinä mielessä MM-kisareissu voisi olla ajankohtainen. Leijonien joukkueessa on tilaa vielä kahdelle pelaajalle, kun Jan-Mikael Järvisen ja Joona Ikosen kisapasseja ei ole leimattu. Mahdollista toki on myös, että joukkueeseen odotetaan vahvistuksia NHL:n pudotuspeleistä, mikäli sellaisia vapautuu.
Nyman pelasi tällä kaudella AHL:ssä 58 runkosarjaottelua vahvoin tehopistein 28+16=44 sekä kuusi pudotuspeliä pistein 0+1. Nyman pelasi myös NHL:ssä Seattle Krakenin paidassa 12 ottelua, joissa hän esiintyi ennakkoluulottomasti iskien tehot 3+3.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jymypaljastus: Montreal hieroi kauppaa verivihollisen kanssa – Patrik Laine osana diiliä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Uusi käänne – nyt voi olla Patrik Laineen aika!
- Risto Dufva: päävalmentajapesti Mestikseen varmistui
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”