Kari Jalosen tilanteeseen vahvistus
Saksan DEL-seura Kölner Haie vahvistaa verkkosivuillaan, että joukkueen päävalmentaja Kari Jalonen ei jatka pestissään enää tämän kauden jälkeen. Seura kertoo lisäksi, että Jalonen palaa kauden jälkeen Suomeen.
Ilta-Sanomat uutisoi aiemmin tällä viikolla, että Jalonen on Tapparan uusi päävalmentaja (lue lisää). Tappara kertoi tiistaina, että Rikard Grönborg ei jatka joukkueen päävalmentajana kuluvan kauden jälkeen ja että uudesta valmennustiimistä kerrotaan kauden jälkeen.
– Olemme olleet Kari Jalosen kanssa tiiviissä yhteydessä ja luottamuksellisessa kommunikoinnissa päivästä yksi lähtien. Karin elämänsuunnitelmat ovat olleet myös toistuva puheenaihe. Hän kertoi meille, että kymmenen ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen hän haluaa palata kauden jälkeen Suomeen vakituiseen työsuhteeseen ja perheensä luo. Kunnioitamme tätä toivetta. Samalla tämä luo selkeyttä tilanteeseen: päätimme tietoisesti vahvistaa tämän, jotta voisimme keskittyä hakemaan menestystä tämän kauden osalta, Kölner Haien urheilujohtaja Matthias Baldys kommentoi seuran tiedotteessa.
– Tein päätöksen yhdessä perheeni kanssa ja keskustelin siitä seuran kanssa. Nyt keskitymme tähän kauteen, sillä meillä on paljon työtä tehtävänä. Meillä on kunnianhimoisia tavoitteita ja haluamme saavuttaa ne yhdessä. Kölner Haie on iso seura, ja pyrimme maksimaaliseen menestykseen, Jalonen sanoo.
Jalonen, 65, valmentaa Kölnissä toista kauttaan. Joukkue on tällä hetkellä sarjataulukossa neljäntenä. Viime kaudella Jalonen johdatti seuran hopealle.
Jalonen valmensi Liigassa viimeksi kaudella 2010-11, jolloin hän johdatti HIFK:n Suomen mestaruuteen. Tuon jälkeen hän on toiminut päävalmentajana myös Leijonissa, Tshekin maajoukkueessa, KHL:ssä ja NL:ssä.
LUE MYÖS
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Nyt puhuu Jori Lehterä – jätti oven paluulle auki
- Jori Lehterä lopetti yllättäen – näin Olli Jokinen reagoi
- Urheilucast: Jori Lehterän ura ohi!
- Jori Lehterä katosi – HIFK:n riveissä nähdään uusi kasvo
- Jokerit pisti heti tuulemaan – uusi mies sisään, floppi sai lähteä
- Patrik Laineen NHL-sopimus tökkää NHL-luotsiin – ”Ei ole järkeä”
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Patrik Laineen NHL-sopimus tökkää NHL-luotsiin – ”Ei ole järkeä”
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Nyt puhuu Jori Lehterä – jätti oven paluulle auki
- Jokerit pisti heti tuulemaan – uusi mies sisään, floppi sai lähteä
- Jori Lehterä lopetti yllättäen – näin Olli Jokinen reagoi
- MTV: Jokerit-pomo reagoi nopeasti – ”Ei ole riittävä voittavalle tasolle”
- Yllätyssiirto – Niko Hovinen palaa tuttuun Liiga-seuraan!