facebook_pixel

NHL

NHL-kutsua tai ei – Julius Hongan meno ei hiljene

Dallas Starsin organisaatioon kuuluva Julius Honka johtaa AHL:ssä puolustajien pistepörssiä. Nuorella suomalaispuolustajalla onkin allaan kaksi erinomaista ottelua, sillä joukkueensa edellisessä ottelussa hän iski kaksi maalia ja...

Nollapelin torjunut Tuukka Rask – ”Ei tule olemaan ongelma”

Ennen viime yötä, Tuukka Rask oli edellisen kerran tositoimissa lokakuun 20. päivä. Tuolloin hän torjui jälleen kerran vakuuttavasti, Boston Bruinsin kaataessa New Jersey Devilsin lukemin...

Mikko Rantasella vaikea ottelu – ”Ei ole enää teini-ikäisiä”

Mikko Rantanen viiletti toista otteluaan Colorado Avalanchen paidassa ja tällä kertaa otteet eivät olleet aivan yhtä mallikkaita. Liekö sitten väsymys painanut, sillä noustuaan joukkueensa NHL-kokoonpanoon...

Päävalmentaja Tuukka Raskista – ”Paljon helpompi pelata”

Boston Bruinsin suomalaisvahti Tuukka Rask palasi joukkueensa maalitolppien väliin viime yön vierasottelussa Detroit Red Wingsiä vastaan, pelaten välittömästi nollapelin. Suomalaisvahti oli sivussa kolmesta viime ottelusta...

Artturi Lehkonen ”menetti” Radulovin – alun perusteella pysyvä ratkaisu?

Montreal Canadiens päätti lähteä hajottamaan hyökkäysvitjojaan huolimatta siitä, että joukkue keikkuu koko NHL:n piikkipaikalla. Muutokset koskettivat kanadalaisjoukkueen kakkos- ja kolmosketjuja, sillä Alexander Radulov siirrettiin Artturi...

Mikko Koivun johtama ykkösvitja kirjaimellisesti rikki – Teemu Pulkkisen sauma meni siinä

Minnesota Wildin päävalmentaja Bruce Boudreau toi yhteen toisilleen tutut Mikko Koivun, Mikael Granlundin ja Zach Parisen muutama ottelu sitten. Nyt yksi on kuitenkin poissa, sillä...

Kommentti: Patrik Laine tuli jäädäkseen – muiden suomalaisten kohdalla kysymysmerkkejä

Patrik Laineen alkukausi on ollut todella vakuuttava. Vaikka kokonaisvaltaisessa pelissä on vielä puutteita, Laine tulee viettämään koko kauden Winnipeg Jetsin miehistössä. Laine on alkukaudesta väläytellyt...

Aleksander Barkovin outo putki sai jatkoa – Sabres parempi suomalaisjoukkueiden kamppailussa

Buffalo Sabres ja Florida Panthers kohtasivat toisensa lauantaina suomalaisjoukkueiden välisessä ottelussa. Sabresin 3-0 voittoon päättyneessä ottelussa Rasmus Ristolainen keräsi ylivoimalla yhden syöttöpisteen, jolla hän siirtyi...

Tuukka Rask palasi ja nollasi NHL:n kuumimman seuran – ”Jääkylmää vettä suonissaan”

Boston Bruinsin maalivahti Tuukka Rask oli sivussa tositoimista reilun viikon verran. Raskin poissaolon aikana Bruins ei onnistunut nappaamaan ainuttakaan voittoa. Tästä syystä bostonilaisyleisö oli varmasti...

Mikko Koivulta taivaallinen suoritus – Granlund kiitti ja kumarsi Lehtosen edessä (VIDEO)

Minnesota Wildin suomalaiskaksikko Mikko Koivu & Mikael Granlund laittoivat alivoimalla vastustajansa sekaisin. Finnesota on ja pysyy Finnesotana, eikä se siitä muuksi muutu, vaikka Teemu Pulkkinen...