Tammikuun tähdistötapahtuma on jokavuotinen kiekkokarnevaali, joka jakaa tasaisesti lätkäyleisön eri leireihin.

Suomesta käsin tapahtumaa on vaikea ymmärtää. NHL käytännössä raahaa eri rahakannustimin parhaat pelaajansa väkisin viikonlopuksi yhteen. Sen jälkeen kaukalossa nähdään pari päivän ajan erinäköistä hassuttelua, kun maailman parhaat pelaajat höntsäilevät viikonlopun yhdessä.

Monelle kokeneelle pelaajalle tapahtuma on jo pakkopullaa. Sen sijaan, että yli 80 peliä kestävän runkosarjan keskellä pelaaja saisi muutaman vapaapäivän perheensä kanssa, joutuu hän matkustamaan kikkailemaan ilman panosta.

Tapahtuman arvostuksesta kuvaa hyvin se, että Columbus Blue Jacketsin päävalmentaja John Tortorella jättäytyi tapahtumasta sivuun lemmikkieläimen sairastumisen takia.

Kolikon toinen puoli

Suuri yleisö rakastaa jokavuotista tähdistötapahtumaa. Pohjois-Amerikassa asuu miljoonia potentiaalisia kuluttajia, joille jääkiekko on oudon näköistä liukumista jäällä sekä pienen kumilaatan kanssa hassuttelua. Se unohtuu usein pienen ja äänekkään kiekkoniilojen päästessä ääneen.

Pohjois-Amerikassa koko urheilubisnes on rakennettu supertähtien varaan. Oli siinä järkeä tai ei, on kaikki hienompaa kun sen tekee tunnettu urheilija.

Jos Euroopassa joukkuelajit rakentuvat yhteisökulttuurin varaan, kiinnostaa rapakon takana yksilöt ja heidän tekeminen. Kuvaavaa on, että tähdistöpelit ovat tapahtumia, jotka herättävät aina valtavasti kiinnostusta varsin mediassa.

Kun Patrik Laine ja kumppanit hassuttelevat kieli poskella varoen loukkaantumisia, NHL kerää tapahtumasta kaiken mediahuomion hyödykseen. Tiiviillä voittavalla viisikkopelillä tehdään vaikutus kiekkoseuraajiin, mutta Pohjois-Amerikassa uuden yleisön houkuttelu on rakennettu tähtikultin varaan.

Tähdistpötapahtuma onkin lopulta vain iso PR-tapahtuma jääkiekolle. Sitä tarvitaan silti. Jos suuren yleisön kosiskelu onnistuu edes kerran vuodessa, voi laji myös muuten paremmin.

Aiheet Näkökulmat NHL Pääuutiset Uutiset