Norja-Suomi-ottelun onnistujat – Aleksi Saarela avasi maalitilinsä maajoukkueessa
Suomen ja Norjan välinen EHC-harjoitusmaaottelu ei tarjonnut suurta viihdettä, eikä todennäköisesti pelin vaisusta temmosta johtuen Suomen valmennusjohdollekaan paljoa dataa kisavalintoja ajatellen.
Suomen 5-1-voittoon päättyneessä ottelussa Norja oli läpi ottelun vastaantulija, eikä Leijonamiehistö joutunut pelaamaan edes omalla tasollaan, koska vähempikin riitti.
Ottelusta oli kuitenkin löydettävissä onnistujia ja posiitivisia peli-elementtejä.
Suomen suoraviivaisuus
Leijonat ovat Kari Jalosen alaisuudessa pelanneet keväällä aikaisempaa suoraviivaisemmin. Norja-otteluun suoraviivaisuutta oli varmasti painotettu normaaliakin enemmän, sillä Suomi laukoi hanakasti koko ottelun ajan. Erityisesti tämä näkyi puolustajien pelaamisessa, jotka toimittivat kiekkoa aktiivisesti siniviivalta maalille. Lisäksi kiekottomien pelaajien liike oli jatkuvasti kohti maalia, ja maskipelaaminen teki Lars Voldenin torjumisesta hankalaa.
Myös suorissa hyökkäyksissä kiekon turhaa siirtelyä välteltiin, ja hyökkäykset päättyivät hyvällä prosentilla laukaukseen. Tästä hyvä esimerkki oli Aleksi Saarelan maali, joka lirahti sisään nuorukaisen vain toimitettua kiekkoa maalille.
Aleksi Saarela
Jatkoi ennakkoluulotonta peliään A-maajoukkuepaidassa, ja tuloksena oli maajoukkueuran avausmaali. Siirtyi laitahyökkääjäksi, jossa pääsee käyttämään nopeuttaan paremmin hyödykseen. Maalikin syntyi vahvan luistelusuorituksen päätteeksi.
Rony Ahonen
Ylipäätään Leijonien puolustajat olivat tänään hyviä etenkin hyökkäyssuuntaan, mutta maajoukkuekeltanokan esiintyminen voidaan nostaa puolustuksesta ylitse muiden. Avasi maalitilinsä Leijonapaidassa siniviivalta lähteneellä laukauksella maalin ylänurkkaan. Syöttöpiste Jarno Koskirannan maaliin tuli niin ikään viivalta lähteneestä laukauksesta, josta seuranneen irtokiekon Koskiranta sivalsi sisään. Valittiin Suomen parhaaksi pelaajaksi.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Leijonat-pelaaja rustasi NHL-sopimuksen!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Floridan suomalaiset liekeissä! Mestaruus enää yhden kiinnityksen päässä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Urheilucast: Tommi Tikan Kärpät-sopimuksesta iso paljastus
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Suomalaispuolustajan sopimus puretaan Ruotsissa – tässä seuraava osoite
- Ruotsalaisseura sai merkittävän lahjoituksen – suomalaispelaajan siirto saatiin maaliin
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä