Leijonat NHL:ssä – Filppula jatkoon, Pulkkinen MM-kisoihin?

Yön NHL-kierroksella suomalaiset saivat kokea sekä voitonhuumaa että selviä tappioita.
Ensimmäisenä joukkueena pudotuspelien toiselle kierrokselle tiensä raivasi Tampa Bay, joka voitti Detroitin 1-0. Valtteri Filppula oli jäällä, kun Tampa teki ratkaisevan maalin vain vajaat pari minuuttia ennen kolmannen erän loppua.
Detroitin putoaminen tarkoittaa sitä, että Teemu Pulkkinen saattaa olla käytettävissä Suomen MM-kisajoukkueeseen. Hän ei ollut Detroitin kokoonpanossa yön ottelussa. Runkosarjassa Pulkkinen pelasi 36 ottelua tehoin 6+6=12.
Anaheim tasoitti otteluvoitot Nashvilleä vastaan, kun se voitti joukkueiden neljännen pelin 4-1. Sami Vatanen syötti Anaheimin toisen maalin. Pekka Rinne torjui Nashvillen maalilla 21 laukausta 25:stä. Miikka Salomäki pelasi Nashville-hyökkäyksessä alle yhdeksän minuuttia eikä kerännyt tehopisteitä.
Pittsburgh murskasi New York Rangersin 5-0 ja otti askeleen lähemmäs toista pudotuspelikierrosta. Antti Raanta vaihdettiin Rangersin maalille, kun peli oli tilanteessa 4-0. Pittsburghin Olli Määttä pelasi yli 20 minuuttia.
St. Louisin ja Chicagon kohtaamisessa ratkaisu nähtiin vasta toisessa jatkoerässä, kun Patrick Kane laittoi kiekon sisään vahvan yksilösuorituksen päätteeksi. Lukemiin 3-4 päättyneessä ottelussa Teuvo Teräväinen sai syötön Chicagon toiseen maaliin. St. Louisin Jori Lehterälle ei kirjattu ottelussa tehomerkintöjä.
Erään aikakauden loppu
Detroitille tappio ei tarkoittanut vain kauden päättymistä, vaan todennäköisesti myös merkittävän NHL-uran loppua.
Mailataituri Pavel Datsjuk on nimittäin todennut, että hänen pelinsä NHL:ssä ovat ohi ja että hän haluaa
muuttaa takaisin kotimaahansa Venäjälle. Niinpä pelin jälkeisissä kättelyissä oli tunnetta aiempaa enemmän. Mitähän Valtteri Filppula sanoi Datsjukille?
Patrick Kanen jatkoaikamaalia kelpaa katsoa useammankin kerran. Hän pyörittää St. Louisin puolustuksen solmuun ja saa lopulta lyödä vapaasti oman laukauksensa paluukiekon sisään maalin kulmalta. Kyseessä oli runkosarjan pistepörssin voittaneen Kanen kevään ensimmäinen pudotuspelimaali.
Sinivalkoiset tilastot ja tulokset
Valtteri Filppula Tampa Bay 0+0, jääaikaa 20.30 min
Olli Määttä Pittsburgh 0+0, jääaikaa 20.31
Jori Lehterä St. Louis 0+1, jääaikaa 15.01
Sami Vatanen Anaheim 0+1, jääaikaa 21.31
Teuvo Teräväinen Chicago 0+1, jääaikaa 18.45
Jori Lehterä St. Louis 0+0, jääaikaa 21.04
Tampa Bay – Detroit 1-0
Otteluvoitot: 4-1, Tampa Bay jatkoon
New York Rangers – Pittsburgh 0-5
Otteluvoitot: 1-2
St. Louis – Chicago 3-4
Otteluvoitot: 3-2
Nashville-Anaheim 1-4
Otteluvoitot 2-2
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- TOP 5: MM-kisojen suurimmat tähdet ovat tässä
- TOP 5: Leijonien tärkeimmät pelaajat MM-kisoissa – nämä nimet ratkaisevat Suomen menestyksen
- Sopimus revitty – Liiga-seura näytti ovea ulkomaalaisvahvistukselle!
- MM-kisoihin todellisia hirmuvahvistuksia NHL:stä!
- Ennakkopaketti MM-kisojen Suomi-Itävalta-otteluun: Mistä näet pelin, kentälliset, poissaolot ja kommentit
- SaiPalle rajuja menetyksiä – kuusi pelaajaa lähtee!
- Leijonien MM-hyökkääjä rustasi NHL-sopimuksen!
- Tässä ovat MM-kisojen palkkakuninkaat – Kanadan supertähti ylivoimainen kärkinimi
- Leijonien ensimmäiset kisapassit leimattu – Liiga-ikoni jäi rannalle
- Nuorten Leijonien MM-kultakapteeni vaihtaa seuraa Liigassa
- Toimittaja: Tappara tekemässä hurjan kaappauksen KalPasta!
- MTV Urheilu: Suomen NHL-tähti kieltäytyi MM-kutsusta
- IL: Jokerit virittelee siirtopommia – neuvottelee KalPan mestaripuolustajan kanssa
- MM-kisoihin valittu Ilves-tähti vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura!
- MTV: Tässä Leijonien ketjut MM-kisoissa!
- TPS kaappasi hyökkääjän Kärpistä!
- SHL-mestari tiedotti kahden suomalaisen lähdöstä – toista viedään Liigaan
- MM-hopealeijona lähtee Lukosta – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Hirmuvahvistus! NHL:n supertähti saapuu MM-kisoihin
- Tappara jysäytti: Kaksi huippuvahvistusta