Tapparan mestarivalmentaja Tapola: ”Kiitos isolle mestarille”
Kuva: Juha Tamminen
Tampereen Tapparan Jussi Tapolan molemmat päävalmentajakaudet ovat olleet menestyksiä. Viime vuonna joukkue pääsi jo hopealle, ja tänä keväänä mitali kirkastui kultaiseksi.
Päävalmentajuutta ennen Tapola toimi kaksi kautta Tapparan apuvalmentajana, ja molemmat kaudet päättyivät hopeaan. Kolmen hopean jälkeen kulta maistuu erityisen maukkaalta.
– Täytyy sanoa, että muutaman kerran tuossa toisella puolella seisseenä koittaa vain itse rekisteröidä ja tallentaa tätä hetkeä, että sitä voi sitten jossain vaiheessa muistella, selvitti Tapola tuntojaan Nelonen Pron haastattelussa ratkaisevan finaalin jälkeen.
Voiton hetkellä Tapola jakoi kiitosta Jukka Rautakorvelle, joka toimi Tapparan päävalmentajana joukkueen voittaessa edellisen mestaruutensa 2003. Rautakorpi oli jälleen päävalmentajana, kun Tapola toimi apuvalmentajana kausilla 2012-2013 ja 2013-2014.
– Tässä vaiheessa täytyy sanoa iso kiitos Rautakorven Jukalle, joka on ollut niissä paikoissa ja jolta olen oppinut paljon asioita. Olen katsonut, mitä ”iso mestari” tekee ja ottanut sieltä vähän oppia, että ei kannata pakkaa sekoittaa, vaan keskittyä pelaamiseen ja olemiseen.
Tapola jakoi kunniaa myös vastustajille, kun hän kertasi tietä, jonka Tappara kulki pudotuspeleissä.
– Äärimmäisen kovia joukkueita, kuten Lukko, Kärpät ja HIFK, ollaan pystytty voittamaan neljä kertaa – onhan se uskomaton suoritus.
LUE MYÖS:
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Liigaan huhuttu Joona Luoto: uusi seura selvillä
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Patrik Laineen NHL-sopimus tökkää NHL-luotsiin – ”Ei ole järkeä”
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Nyt puhuu Jori Lehterä – jätti oven paluulle auki