Seitsemäs kisapäivä pakettiin: Punakone ilmiliekeissä – ennakkosuosikit hoitivat hommansa
Kuva: Getty Images
Julkaisemme kisojen ajan joka ilta jutun, jossa paketoimme päivän tapahtumat. Tänään vuorossa päivä numero 7.
MM-jäillä ei nähty torstaina suurempia yllätyksiä. Kaikissa neljässä ottelussa ennakkosuosikit pitivät pintansa.
Venäjä murskasi pirteästi tähän saakka esintyneen Tanskan peräti 10-1. Isäntämaa laittoi päälle todellisen myllyn jo ensimmäisessä erässä iskien taululle 3-0 lukemat. Venäjän tehomiehet Vadim Šipatšjov ja Artemi Panarin iskivät peräti viisi tehopistettä mieheen. (otteluraportti tästä).
Voiton ansiosta Venäjä nousi yhdeksään pisteeseen. Tšekki johtaa lohkoa kahden pisteen erolla Venäjään. Tanska puolestaan jatkaa kuudentena.
Saksa piinasi Kanadaa illan toisessa ottelussa kolmanteen erään saakka. Päätöserässä vaahteralehtipaidat kuitenkin osoittivat tasonsa ja takoivat kolme maalia. Lopputulokseksi kirjattiin Kanadan 5-2-voitto. Voiton myötä Kanada johtaa B-lohkoa Leijonia paremmalla maalierolla. (otteluraportti tästä).
Saksan tavoin myös Ranska piinasi isompaansa tänään, mutta tippui lopulta kyydistä. USA voitti Ranskan lukemin 4-0, vaikka ottelu pysyi maalittomana aina toisen erän puoliväliin saakka. Yhdysvallat harppasi voiton myötä kertaheitolla kolmen joukkueen ohi. Yksi tästä kolmikosta oli Ranska, joka putosi viidenneksi. Ranskalla on piste USA:ta vähemmän. (otteluraportti tästä).
Toisessa iltapäiväottelussa Tšekki ei jättänyt mitään palaa Norjalle. Tšekkiläiset takoivat taululle tylyt 7-0-lukemat. Voiton ansiosta Tšekki nousi yksin A-lohkon piikkipaikalle.
Ottelut torstaina 12.5
Tšekki -Norja 7-0 USA-Ranska 4-0 Kanada-Saksa 5-2 Venäjä-Tanska 10-1LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- Jokerit-tähti sikaili – nyt tärähti iso pelikielto
- Expressen: Färjestadin jättävä SHL-hyökkääjä neuvottelee Liiga-siirrosta
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- Jokerit on Mestiksen mestari – pistetykki upeaan ennätykseen
- Liigan pudotuspeleissä kiusallinen ongelma: ”Vikaa on yritetty korjata koko päivän”
- Iso paljastus Ruotsin MM-joukkueesta!
- SaiPa menettämässä kaksi tähtihyökkääjäänsä
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Lukon tyhjennys jatkuu – Joni Ortio ja kaksi täsmävahvistusta pihalle
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- Lukossa käy ovi – taas yksi pistelinko ulos seurasta
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- Iso paljastus Ruotsin MM-joukkueesta!
- Kova menetys! Ulkomaalaistähti jättää Lukon
- Liigan pudotuspeleissä kiusallinen ongelma: ”Vikaa on yritetty korjata koko päivän”