Leijona-veskari: ”Ei paljon jaksa ajatuksia uhrata, kun hyökkäyksen pelitavasta höpöttävät”
Leijonien viime kevään MM-sankari Mikko Koskinen kertoo, että ensimmäisinä World Cupin leirityspäivinä keskityttiin ennen kaikkea pelitapa-asioihin. Maalivahtitroikalle se tarkoittaa vähän vähemmän intensiivistä aikaa.
– Hyvältä touhu ja meininki on näyttänyt. Kun puhutaan oman alueen puolustuspelistä, silloin pitää tietysti vähän kuunnella, kun vaikka päätykiekkojen pelaamisesta keskustellaan. Mutta kun ne höpöttävät jotain hyökkäysalueen pelitavasta, niin ei siihen paljon jaksa omia ajatuksia uhrata, “Kolmen metrin Koskinen” naurahtaa Leijonat.comin haastattelussa.
Leijonien pukukopissa Koskinen, Pekka Rinne ja Tuukka Rask muodostavat tiiviin kolmikon.
– Pieni joukkue joukkueen sisälle siitä muodostuu. Me mennään vähän muita aiemmin jäälle ja ollaan vähän enemmän keskenään, mutta ei siinä muuten ihmeellistä.
Hotellihuonetta veskarit eivät Torontossa sentään jaa.
– Nyt on sen verran hyvin järjestetty turnaus, että jokainen saa ilmeisesti oman huoneen. Ihan hyvä niin, kun on pitkä reissu, niin saa vähän omaakin aikaa.
Koskisen seurajoukkue SKA on aloittanut kauden jälleen mainiosti. Yhdeksästä pelistä on saldona kuusi voittoa ja kolme tappiota, joista kaksi jatkoajalla tai rankkareilla.
– Tosi hyvältähän se näyttää. Huikea porukka on kasassa ja ollaan pelattu hyvin. On tosi luottavainen fiilis.
Koskinen on ollut maalilla nyt neljässä pelissä. Hän on torjunut kolme voittoa ja yhden tappion, ja tilille on ehtinyt tulla myös jo syöttöpiste sekä yksi jäähy.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leijonille huonoja uutisia – Floridan suomalaistähti loukkaantui
- Liigan pudotuspelit käyntiin: HIFK:lta ja Kiekko-Espoolta romahdus
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Juuse Saroksesta karu uutinen!
- Jymypaljastus: Montreal hieroi kauppaa verivihollisen kanssa – Patrik Laine osana diiliä!
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL