USA:n supertähdet valmiina Leijonien kaatoon – näiden kiekkotaitureiden kanssa pitää olla tarkkana
Leijonat kohtaa torstaina puolivälierissä A-lohkon voittaneen USA:n.
Leijonat selvisi puolivälieriin päädyttyään B-lohkossa neljänneksi. Vastaan asettuva USA lähtee otteluun ennakkosuosikkina, mutta yksittäisissä otteluissa kaikki on mahdollista.
USA:lla on erittäin nuori ja vauhdikas joukkue, jolta löytyy valtavasti taitoa ja nälkää. USA on voittanut MM-kultaa viimeksi 1960 ja nykyinen joukkue janoaa menestystä.
Leijonat.com listasi alle kolme yhdysvaltalaispelaajaa, joiden kanssa Suomi saa olla hyvin tarkkana.
Jack Eichel
20-vuotias NHL:n nuorisotähti on USA:n tärkeimpiä pelaajia. Eichel takoi kuluneella kaudella NHL:ssä 61 otteluun 57 (24+33) tehopistettä. MM-kisoissa huipputaitava pelaaja ei ole saanut maalitiliään auki, mutta hän on syöttänyt viisi maalia. Yhdysvaltalaissentteri on aina jäällä ollessaan vaarallinen. Nauttii joukkueessa suurta vastuuta.Johnny Gaudreau
USA:n ykköstykki taistelee tosissaan MM-kisojen pistepörssivoitosta. 23-vuotias Gaudreau on takonut turnauksessa jo tehot 6+5. Huipputaitava pelaaja on hyvä luistelija, joka on varustettu erinomaisella peliälyllä. Avainasemassa myös Leijonia vastaan. Todellinen pelote.Dylan Larkin
20-vuotias Larkin on iskenyt MM-kisoissa jo tehot 2+8. Kuten tehopisteistä näkee, USA:n supernopea hyökkääjä luo valtavasti muille paikkoja, jonka lisäksi viimeistelee itsekin tehokkaasti. Eichelin ja Gaudreaun ohella MM-turnauksen eliittiä. USA-Suomi käynnistyy kello 17.15.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Juuse Saroksesta karu uutinen!
- Jymypaljastus: Montreal hieroi kauppaa verivihollisen kanssa – Patrik Laine osana diiliä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Uusi käänne – nyt voi olla Patrik Laineen aika!
- Risto Dufva: päävalmentajapesti Mestikseen varmistui
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Tappara: iso sopimusuutinen!