Loukkaantumiset suurena syynä leijonalegendan lopettamiseen: ”Fyysiset rajat tulivat vastaan”
Niko Kapanen ilmoitti mittavan peliuransa päättymisestä. Leijonalegenda avasi syitä päätöksen taustalla HPK:n verkkosivuilla.
Mittavan uran myös maajoukkueessa tehnyt hyökkääjä on kärsinyt viimeisten neljän vuoden aikana lukuisista loukkaantumisista. Kroppa on tarvinnut myös leikkaushoitoa ja nyt miehestä tuntui, että on oikea aika lopettaa.
– Päätöksen tein perhettä ja omaa kroppaa kuunnellen. Voidaan sanoa, että fyysiset rajat tulivat vastaan, Kapanen kertoo.
Mies pelasi maajoukkueessa peräti kymmenet MM-kisat ja kahdet olympialaiset. Palkintokaapista löytyy MM-kulta alle 20-vuotiaissa ja A-maajoukkueessa.
Uran kohokohtia maailmanmestaruuden lisäksi oli 397 runkosarjaottelua NHL:ssä.
– NHL:ään pääseminen oli suuren haaveen toteutuminen ja samalla todistus itselleni siitä, että pystyin pelaamaan maailman parhaassa liigassa. Olen tyytyväinen myös valintaani siirtyä KHL:ään oikeassa vaiheessa uraani. Kaksi mestaruutta Kazanissa viiden vuoden aikana on kova suoritus. Suomen edustaminen maajoukkueessa on ollut kunnia-asia ja olen ylpeä päästyäni mukaan. Maailmanmestaruus on upea saavutus. Eniten urallani arvostan olympialaisissa pelaamista Suomen paidassa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HIFK-tähden telonut KalPan Hugo Gallet: pelikielto
- Leijonille huonoja uutisia – Floridan suomalaistähti loukkaantui
- Liigan pudotuspelit käyntiin: HIFK:lta ja Kiekko-Espoolta romahdus
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Juuse Saroksesta karu uutinen!
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan