Sopimusuutinen: Leijonat-puolustaja allekirjoitti NHL-sopimuksen – kuinka käy muiden suomalaispelaajien?
Kuva: Getty Images
Suomalaispuolustaja Alex Lintuniemi ja NHL-seura Los Angeles Kings ovat allekirjoittaneet torstaina vuoden mittaisen, kaksisuuntaisen jatkosopimuksen. NHL:ssä Lintuniemi kuittaa 650 000 dollarin vuositienestit, AHL:ssä 80 000.
22-vuotias Lintuniemi on Kingsin 2. kierroksen varaus (#60) kesältä 2014. 192-senttinen pakki on pelannut Pohjois-Amerikassa vuodesta 2013 lähtien, mutta NHL-pelejä ei ole kertynyt vyölle vielä ainuttakaan.
Viimeiset kaksi vuotta vierähtivät farmijoukkue Ontario Reignissä, jossa Lintuniemi nousi kuluneella kaudella joukkueensa toiseksi tehokkaimmaksi puolustajaksi (4+20).
Maajoukkuepaidan hän veti viimeksi ylleen alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa vuonna 2015.
Kuinka käy muiden suomalaispelaajien?
NHL:ssä on vielä neljä suomalaispelaajaa, jotka ovat joko rajoittamattomia- tai rajoitettuja vapaita agentteja. Näistä suurin mielenkiinto kohdistuu maalivahti Kari Lehtoseen ja hyökkääjä Jussi Jokiseen, jotka ovat vapaita tekemään sopimuksen minkä tahansa seuran kanssa. NHL:ssä on enää hyvin rajoitettu määrä maalivahdin tontteja vapaana, joten nähtäväksi jää, löytääkö 34-vuotias Lehtonen enää pelipaikkaa maailman parhaasta kiekkoliigasta. Paluu Eurooppaan voi olla hyvinkin mahdollista. Myös 35-vuotiasta Jokista voi odottaa sama kohtalo. NHL on muuttunut nuorten pelaajien liigaksi ja kysyntä konkareita kohtaan on vähentynyt radikaalisti. Jokinen joutui viime kaudella heittopussiksi ja pelasi peräti neljän eri NHL-seuran väreissä. Rajoitettuja vapaita agentteja löytyy myös kaksi: hyökkääjä Miikka Salomäki (Nashville Predators ja puolustaja Petteri Lindbohm (St. Louis Blues). 25-vuotiaan Salomäen edessä on välimieskäsittely 2. elokuuta, mikäli hän ei pääse Predatorsin kanssa sopimukseen ennen virallista kuulemispäivää. Lindbohm ei ole välttämättä kiinnostunut pelaamaan enää AHL:ssä. Jos hän ei saa Bluesilta yksisuuntaista kontrahtia, on Eurooppa hyvin todennäköinen vaihtoehto.LUE MYÖS:
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Liigaan huhuttu Joona Luoto: uusi seura selvillä
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Liigaan huhuttu Joona Luoto: uusi seura selvillä
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus