Tässä on JYPin tuore luotsi – valmentanut Liigassa muun muassa SaiPaa
Kuva: Juha Tamminen
Liigassa katastrofaalisesti jo ennen puolivälierävaihetta pudonneen JYPin uusi päävalmentaja on Pekka Tirkkonen (arkistokuvassa). Joukkue viesti asiasta tiedotustilaisuudessaan.
Tuore jyväskyläläisjoukkueen luotsi on valmentanut viime kaudet Keski-Euroopassa. Viimeeksi Suomessa hän valmensi SaiPaa kaudella 2015-16.
JYPin kakkosluotsi on Ari Santanen. Kaksikon sopimukset ovat kaksivuotisia.
JYPin kausi 2018-19 oli katastrofi niin kaukalossa kuin sen ulkopuolella.
Päävalmentaja Lauri Merikivi sai jo aiemmin kenkää surkean suorittamisen takia, eikä trendi muuttunut Risto Dufvankaan alaisuudessa.
Joka osa-alueella sekaisin ollut JYP lähti laulukuoroon jo pudotuspelien 1. kierroksella hävittyään Lukko-sarjan voitoin 1-2.
Juttua täydennetty klo 13.27 ja klo 13.29.
LUE LIIGAN TUOREIMMISTA MYÖS:
Jälleen kolahti: HPK:n kultakypärä rusikoitiin kovalla taklauksella – TPS-pelaajalle luvassa iso sanktio?
Liigajoukkueen kapteenin kausi jopa ohi? Iltalehti: Tämä on maajoukkueeseen murtautuneen hyökkääjän tilanne
Liigajoukkueelta mainio kiinnitys: Nuorten MM-mitalistille ja NHL-varaukselle sopimus, myös kahdelle muulle pahvit
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ilveksen huippuhankinta uhattuna – NHL-seura teki yllättävän liikkeen
- Katso ilmaiseksi: Leijonat kohtaa MM-kisoissa Latvian – tv-lähetykset ja selostaja
- LIVESEURANTA: Suomi – Latvia – Mikael Granlund pääsee irti Leijonissa
- Pelicans pudotti ison uutisen – tässä uusi urheilujohtaja!
- Sopimus purettu – yli 500 Liiga-ottelun puolustaja jättää Ilveksen!
- Tappara teki kovia kiinnityksiä – kuusi sopimusuutista julki!
- Siirto purkissa: Lars Bryggman tekee paluun Liigaan – tässä uusi osoite!
- Leijonat-hyökkääjä lähti MM-kisoihin kesken asepalveluksen: ”Toivottavasti antavat hetken juhlia”
- KalPa iski pöytään viisi pelaajakiinnitystä – Tapparan huippulupaus siirtyy Kuopioon!
- Antti Pennanen: iso paljastus Konsta Heleniuksesta
- MTV: Juhamatti Aaltonen sanoi sen ääneen – tämä mies ulos Leijonien ykkösketjusta
- Näkökulma: Konsta Helenius ajaa Leijonat-legendan ulos kokoonpanosta
- Kova kohtalo: Leijonien NHL-mies ulos kokoonpanosta
- Urheilucast: Nyt nousi järisyttävä siirto puheeksi – Leijonat-hyökkääjä palaa Liigaan?
- Suru-uutinen: 27-vuotias maajoukkuehyökkääjä kuoli traagisesti
- Kärpät ottamassa niskalenkin Liiga-seuroista – maajoukkuehyökkääjä matkalla Ouluun
- Leijonille uusi NHL-vahvistus – yhden pelaajan MM-kisamatka ohi
- Leijonat-hyökkääjä lähti MM-kisoihin kesken asepalveluksen: ”Toivottavasti antavat hetken juhlia”
- Aatu Rädyn sisäpiiritieto pelasti Leijonat takaiskulta: ”Sanoin, että…”
- KalPa iski pöytään viisi pelaajakiinnitystä – Tapparan huippulupaus siirtyy Kuopioon!