Suomi – Kanada: näistä pelaajista puhutaan huomenna töissä!

Kuva: Ilari Isotalo
Jääkiekon maailmanmestaruuskisat ovat monelle kiekkofanille kauden parasta aikaa. Juuri nyt Suomessa ei ole yhtäkään pukkaria, taukohuonetta tai tupakkanurkkausta, jossa ei perattaisi Leijonien urakkaa MM-kisoissa.
Leijonat.com nostaa jokaisesta Suomen ottelusta esiin kolme pelaajaa, jotka nousivat ottelun hahmoiksi joko hyvässä tai pahassa.
Mikko Lehtonen
Jos Leijonien tasaisesta puolustuksesta nousi avausottelussa yksi nimi esiin, niin se oli Mikko Lehtonen. Hän pelasi kovalla rohkeudella ja loi runsaasti tilanteita. Valitettavasti myös Kanadalle. Lehtonen yritti kerta toisensa jälkeen avata peliä omassa päässä löysällä rystysyötöllä, ja kanadalaiset kiittivät katkaisemalla räpellyksen toisensa perään. Tuomio: Voi sitä kiekkoa joskus purkaa nöyrästi laidankin kautta!Kaapo Kakko
Kaapo Kakko astui MM-areenalle showmiehen elkein. Kaksi maalia ensimmäisessä ottelussa 18-vuotiaana. Maalejakin hienompaa oli tapa, jolla Kakko piti kanadalaisten NHL-pakkeja pilkkanaan. Tämä oli esimakua siitä, millaista herkkua häneltä voidaan NHL:ssä tulevaisuudessa odottaa. Silti Kakko näytti myös, miksi Jack Hughes tullaan varaamaan ykkösenä. Suomalaiselta löytyy kyllä nopeutta, mutta sitä pitää ymmärtää käyttää. Pelitempoa pitää nostaa jatkossa. Nyt ei olla enää Liigassa. Tuomio: Tikkaa, tikkaa! Polje, polje!Marko Anttila
Marko Anttila näytti heti ensimmäisissä vaihdoissaan, miksi hänet valittiin kapteeniksi. Lempäälän jätti ei ollut lempeä, vaan jakoi Kanadan pehmeille pakeille hurjia niittejä läpi ottelun. Pihakoivun mittaisella mailallaan Anttila katkoi syöttöjä toisensa perään. Tehoja ei tullut, mutta asiaan tulee varmasti pian muutos. Tuomio: Kaikki kumartakaa kapteenia. Lue myös: JYMYPAUKKU! Kaapo Kakko pimensi NHL-tähdet – Leijonat löi Kanadan MM-avauksessaLUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Suomalainen yllätysnimi kutsuttiin NHL:ään!
- Leevi Meriläinen: tyly kohtalo!
- Leijonat-hyökkääjä sai rajun rangaistuksen: ”Aivan liian paljon”
- HäSa: HPK hankkimassa kokeneen hyökkääjävahvistuksen
- Kurinpito jyrähti! HPK-tähdelle pitkä pelikielto: ”Yllättävä ja halpamainen isku”
- Mikko Rantanen jatkoi hirmuvirettään! Iski jälleen upean maalin
- Liiga-kierros: HIFK:lle murskatappio! Kärpiltä laiska esitys kotiyleisön edessä
- Patrik Laineen alkukausi vaikeutui entisestään – nyt tipahti huonoja uutisia
- IL: Valmennusmarkkinoiden kuuma nimi paljastaa: sopimusta Tapparan kanssa ei ole
- Nuorten Leijonien joukkue viiden maan turnaukseen julki – mukana useita Liiga-tähtiä
- Teemu Hartikainen: suorat sanat mahdollisesta paluusta Leijoniin
- Jonne Virtasen ensi kauden seura selvillä!
- IL: Valmennusmarkkinoiden kuuma nimi paljastaa: sopimusta Tapparan kanssa ei ole
- Nuorten Leijonien joukkue viiden maan turnaukseen julki – mukana useita Liiga-tähtiä
- SaiPa sai huippu-uutisia!
- HIFK vahvisti: tässä uusi pelaajahankinta!
- SS: Jokerit-puolustaja ripustaa hokkarit naulaan!
- HäSa: HPK hankkimassa kokeneen hyökkääjävahvistuksen
- Suomalainen yllätysnimi kutsuttiin NHL:ään!
- Patrik Laineen alkukausi vaikeutui entisestään – nyt tipahti huonoja uutisia