Kaapo Kakon MM-kisoille iso takaisku – tuttu kämppis lähti kotiin: ”Olen yksin – pleikkarikin lähti”
Kuva: Getty Images
KOSICE. Leijonien Eetu Luostarisen loukkaantuminen MM-kisoissa vaikuttaa myös suoraan Kaapo Kakon elämään.
Duo ehti olla Leijonien ensimmäisestä MM-leirityksestä asti kämppäkavereina. Nyt tuohon yhteiselämään tuli muutos – Luostarisen kisat päättyivät kesken kaiken jalkavammaan. Samalla myös Kakon kisaelämä meni monella tapaa uusiksi Kosicessa.
– Pleikkarikaveri lähti – ja pleikkari myös, Kakko harmittelee Leijonat.comille.
Lähtö tarkoittaa sitä, että 18-vuotias kiekkotaituri jäi hotellihuoneessaan ilman kaveria. Se on oikeasti iso takaisku – vieraassa maassa hotellissa pyöriminen viikkokausia on huomattavasti mukavampaa, kun vieressä on tuttu kaveri höpöttämässä.
–
Olen nyt yksin. Ehdin olla monta viikkoa Eetun kanssa samassa huoneessa. Hän alkoi olla jo tuttu kaveri. Nyt pitää yksin pärjäillä, Kakko harmittelee.
Pelien jälkipyykki tärkeä asia
Duo on varsinkin Leijonien pelien jälkeen viettänyt paljon aikaa. Pleikkaripelien ohella hyvä kaveri vierellä auttaa myös pelien jälkipyykissä – sekä onnistumisissa että pettymyksissä. – Ollaan käyty aiemmin pelit läpi – mitä paikkoja on ollut. Ja miten pelit ovat menneet. Nyt pitää ottaa puhelinyhteys jollekin kaverille, että saa vähän jutella, Kakko avaa. Kakko kertoo muutenkin viihtyvän paremmin porukassa kuin yksin. Onneksi Suomesta käsin on tullut myös tukea kisojen aikana.– Viihdyn paljon porukassa. Vietän paljon aikaa Suomessakin kavereiden kanssa.
Nyt pleikkariseura pitää hakea muualta. Kaukalossa Kakko ja kumppanit nähdään tiistaina, kun Leijonat kohtaa Saksan kello 13.15. Leijonat.com seuraa Suomen matkaa MM-jäillä. Hyppää mukaan kuumaan keskusteluun myös Facebookin suositussa Jääkiekon olohuone -ryhmässä. LUE MYÖS: Näkökulma: Tästä Leijonien tahmea ylivoimapeli johtuu – syy ei löydy siniviivalta LUE MYÖS: Leijonien sankarivahti maiskuttelee nollapelillä – naureskeli yllättävälle tilastofaktalle: ”On se kumma…” LUE MYÖS: Arvokas voitto! Leijonille maukas ”kilpailuetu” ratkaisupeliin – myös lohkovoitto lähellä LUE MYÖS: Huh, mikä hirmumälli! Leijonajärkäle jyräsi tutun MM-taiturin rajulla tavalla: ”Piti muistuttaa olemassaolostani” LUE MYÖS: Lohkovoitto todella lähellä! Leijonat nollasi vastustajansa MM-kisoissa LUE MYÖS: Huippuotteet ihastuttavat! Leijonien tehopakki loistaa MM-jäillä: ”Pystyn pelaamaan kovalla tasolla” Ilari Isotalo, Kosice Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: Liigan jättiläisistä karuja lukuja – kulisseissa muhii iso ongelma
- Patrik Laineen tilanne sai uuden käänteen – tällainen tarjous oli pöydällä
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat Teemu Turusen perässä – ”täysin hävytön” tarjous pöydällä!
- Näin kultaleijona Jesse Puljujärvi kommentoi NHL-unelmiaan Ilta-Sanomille
- Teemu Turunen palaa Suomeen – näin hän kommentoi
- Expressen: Teemu Turusen sopimus puretaan – palaamassa Liigaan!
- Tämä NHL-seura iski silmänsä Eeli Tolvaseen
- Liigan entinen tehopuolustaja: uusi joukkue!
- Lukko jää taakse – puolustajan siirto riippuu yhdestä asiasta
- Nyt tuli ratkaisu – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat Teemu Turusen perässä – ”täysin hävytön” tarjous pöydällä!
- Patrik Laineen tilanne sai uuden käänteen – tällainen tarjous oli pöydällä
- Näin kultaleijona Jesse Puljujärvi kommentoi NHL-unelmiaan Ilta-Sanomille
- Expressen: Teemu Turusen sopimus puretaan – palaamassa Liigaan!
- IL: Liigan jättiläisistä karuja lukuja – kulisseissa muhii iso ongelma
- Liigan entinen tehopuolustaja: uusi joukkue!
- Tämä NHL-seura iski silmänsä Eeli Tolvaseen
- Teemu Turunen palaa Suomeen – näin hän kommentoi
- Lukko jää taakse – puolustajan siirto riippuu yhdestä asiasta