Täh? Tre Kronor sai kaikki mahdolliset avut, nyt Ruotsissa itketään Leijonien ratkaisumaalia edeltäneistä tapahtumista – ”Laiminlyönti”
Kuva: Getty Images
Suomen ja Ruotsin välisen MM-puolivälierän tuominneiden venäläisen Roman Gofmanin ja kanadalaisen Brett Iversonin toiminta saattoi mennä suomalaislasien läpi katsottuna tunteisiin rajusti torstaina.
Kaksikko ei puhaltanut Tre Kronorille yhtään jäähyä, Leijonille kertyi kaksi kakkosta. Koska duo jätti viheltämättä useamman päivänselvän kakkosen suomalaispelaajien rajun kohtelun jälkeen, voidaan Ruotsin todeta saaneen ainakin tästä näkökulmasta tarkasteltuna kaikki mahdolliset avut mukaansa.
Nyt ruotsalaiset ovat kuitenkin jollain tavalla katkeria pelin loppuhetkistä. Suomelle jäi viheltämättä jäähy ja Aftonbladet otsikoi erään juttunsa varsin yllättävästi.
– Laiminlyönti ennen Suomen voittomaalia(?)
Sakari Mannisen jatkoajalla iskemää voittomaalia saattoi edeltää Harri Pesosen Adrian Kempeen kohdistunut rike Leijonien maalin edessä.
– Ehkä kampitin Kempeä vähän. Mutta tänäiltana tuomarit eivät viheltäneet lainkaan, hyökkääjä sanoi sivustolle.
Tuomarien löysä linja kääntyi siis Suomen eduksi. Ruotsi ei jollain ihmeen tavalla pystynyt edes sitä hyödyntämään.
– Mielestäni on hyvä, että he eivät puhaltaneet, Pesonen veisteli.
Mutta Pesonen tiedosti kampanneensa Los Angeles Kings -pelurin?
– Niin, kait, sinne päin. Joskus tuomarit puhaltavat, joskus ei.
Summa summarum. Pelin tapahtumia miettiessä Ruotsissa on lienee turha kaivella esiin mitään vääriä tuomariratkaisuja.
LUE MYÖS: Mörkö-Marko hurmaa! Kuka on Leijonien uusi järkälemäinen kulttipelaaja? Näin joukkuekaverit kertovat
LUE MYÖS: Upea päänahka! Leijonien sankarivahti rökitti Ruotsin NHL-supertähden: ”Unelmien täyttymys”
LUE MYÖS: Näkökulma: Surullista, IIHF! Leijonien MM-sensaatio piilotti kisojen valtavan ongelman
LUE MYÖS: No nyt! Suomen maajoukkuetähti lyttäsi Henrik Lundqvistin toiminnan – ”Piti yrittää ottaa tv-torjunta”
LUE MYÖS: Täh? Tre Kronor sai kaikki mahdolliset avut, nyt Ruotsissa itketään Leijonien ratkaisumaalia edeltäneistä tapahtumista – ”Laiminlyönti”
LUE MYÖS: Ruotsi poistui Slovakiasta häntä koipien välissä: ”Haluan vain mennä kotiin ja halata perhettäni”
LUE MYÖS: Ruotsin NHL-supertähti paperia! Leijonien sankari yllättyi itsekin unelmavedostaan: ”Lähti niin hyvin!”
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan