Ei voi olla totta! TPS sähläsi potkujen kanssa: päävalmentaja sai kenkää kesken vieraspelireissun
Kuva: Juha Tamminen
TPS teki perjantai-iltana odotetun teon, kun päävalmentaja Kalle Kaskinen sai kenkää. Uudeksi valmentajaksi nimitettiin Marko Virtanen (lue lisää).
Turkulaisseuran osalta irtisanominen ei kuitenkaan mennyt aivan ihanteellisella tavalla. Kaskinen sai nimittäin potkut vieraspelipäivänä vain reilut kaksi tuntia ennen h-hetkeä, kun hän oli jo ehtinyt matkustaa joukkueen kanssa Jyväskylään. Myös potkuista oli päätetty jo aiemmin, joten ratkaisu on herättänyt paljon hämmennystä.
JYP-ottelussa Kaskista ei nähdä enää penkin takana, vaan vetovastuun ottaa Virtanen.
Negatiiviisessa valossa läpi syksyn esiintynyt TPS jatkaa siis samalla linjalla. Aiemmin seuran toimintatapoja on arvosteltu muun muassa Jonne Virtasen potkujen tiedottamistavasta.
LUE MYÖS: Karut lähtökohdat! Uusi TPS-valmentaja joutui heti kovaan paikkaan: ”En tiennyt edes kokoonpanoa”
LUE MYÖS: Kriisipalaveri! TPS-fanien protesti tuotti tulosta – miljonääriomistajat astuvat esille avoimessa tilaisuudessa
LUE MYÖS: Vahvistus Liigaan? Lähde: SaiPa nappaamassa nuoren kiekkotaiturin Ruotsista
LUE MYÖS: Paluu Suomeen mahdollista? Näin Winnipeg-pomo kommentoi Ville Heinolan tilannetta
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- TPS jatkaa kovia kaappauksia – Leijonista tuttu hyökkääjä Turkuun!
- Lukko kiinnitti hyökkääjän kilpailijan leiristä
- TPS vahvistuu tutulla hyökkääjällä – takana hurja tykkikausi!
- Liiga-legenda: se oli siinä
- Pikkuleijonille katkera tappio MM-puolivälierissä – synkkä putki sai jatkoa
- Jokerit: jättihankinta!
- Liiga-legenda loikkaa TPS:ään!
- Suomen NHL-toivo teki valintansa – siirtyy HIFK:hon!
- Mihin Ilves-tähti katosi kesken pudotuspelien? AL: Karu totuus selvisi nyt
- Leijonista tuttu puolustaja jätti JYPin – tässä uusi osoite!
- Yllätyssiirto: Kärppien monivuotinen hyökkääjä palaa Suomeen!
- Suomen NHL-toivo teki valintansa – siirtyy HIFK:hon!
- Kohupelaajan kohtalo selvisi – tässä Oliver Lauridsenin ensi kauden Liiga-seura!
- Suru-uutinen: KalPan entinen hyökkääjä kuoli yllättäen
- Nuorten Leijonien hyökkääjä palaa Suomeen – Liiga-seura nappasi riveihinsä
- Reid Gardineriakin kovempi maalitykki vapaille markkinoille – huhut vie Tapparaan!
- AL: Ilves-konkari laukoi suorat sanat – ura ohi?
- HIFK teki huippuhankinnan – Haaviin Ässien tähti
- Leijonien MM-joukkue vahvistuu – NHL-järkäle mukaan!
- Näin näet Suomi–Tshekki-ottelun ilmaiseksi – tv-lähetykset, selostaja ja asiantuntijat