Suomalaisvahteja kyykytettiin urakalla: Joonas Donskoi tulitti uransa ensimmäisen hattutempun NHL:ssä, nousi supertähden perään maalipörssissä

Perjantaiyönä pelattu Colorado Avalanchen ja Nashville Predatorsin välinen NHL-ottelu oli juhlaa ensiksi mainitun Joonas Donskoille ja kylmää kyytiä vieraiden suomalaiselle maalivahtikaksikolle Pekka Rinne – Juuse Saros.
Avalanche kuritti Predsiä peräti luvuin 9-4 Donskoin painaessa NHL-uransa ensimmäisen hattutempun. Colorado ryöpytti Nashvillea kaikkein pahiten ottelun toisessa erässä kiskomalla kuusi maalia vain kahdeksaan minuuttiin.
Se on tietysti sanomattakin selvää, että temppu on luokkaa ällistyttävä. Ensinnänkin vain kolme joukkuetta on pystynyt tekemään viisi maalia nopeammin toisessa erässä. Edellisen kerran kovempaan temppuun pystyi Tampa Bay Lightning vuonna 1999. Avs kiskaisi vielä päälle kuudennen kuin kirsikkana kakkuun.
Lisäksi maalimäärä oli Coloradon seurahistorian mittapuulla ainutlaatuinen. Joukkue teki muutettuaan Denveriin (1995) vasta viidennen kerran yhdeksän maalia pelissä. Edellisen kerran Avs pystyi tällaiseen kauan sitten, joulukuussa 2007.
Rinteelle ja Sarokselle Suomen aikaa perjantain vastaisena yönä pelattu ottelu oli totaalinen mahalasku. Konkarivahdin urakka päättyi vajaan 27 minuutin kohdalla hänen antauduttua viidesti. Hän torjui 17/22 kutia ja paikkaamaan tullut Saros 19/23 laukausta. Pelaajien torjuntaprosentit olivat karmeat 77,3 ja 82,6.
Donskoi on painanut uudessa joukkueessaan tällä kaudella tehot 8+3=11. Huomionarvoista on se, että suomalaistykki on Avalanchen toiseksi paras maalitykki, yhden osuman supertähti Nathan MacKinnonia perässä.
Näet lisää tilastoja ja esimerkiksi Donskoin maalit täältä.
LUE MYÖS:
Toinenkin MM-kultaleijona debytoi NHL:ssä – selostajat ihmeissään: ”Kuka näitä etunimiä keksii?”
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”