HELSINKI. Leijonien maajoukkueen yksi kiinnostavimpia debytantteja on TPS:ssä upeaa kautta pelaava Lauri Pajuniemi.

20-vuotias kiekkotaituri nousee Ruotsin EHT-turnaukseen mukaan vahvan loppusyksyn jälkeen. Hyökkääjä on noussut varsinkin TPS:n päävalmentajavaihdoksen jälkeen koko Liigan kuumimpien pelaajien joukkoon.

Jos rooli valmentaja Kalle Kaskisen alaisuudessa heitteli välillä rajustikin, tuntuu, että Marko Virtasen alaisuudessa palikat ovat loksahtaneet lopullisesti yhteen.

Siitä kertoo odotettu läpimurto Liiga-eliittiin sekä koko kauden 41 pelissä syntyneet tehot 23+12=35.

– Pajuniemi on innokas nuori mies. Seurasin häntä jo viime vuonna. Nyt on saanut onnistumisia ja lisää itseluottamusta. Sen myötä tulosta on tullut varsinkin ylivoimalla. Hän on sellainen sniper-tyylinen pelaaja, Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen kehuu.

Pajuniemi on New York Rangersin viidennen kierroksen varaus. Hänen junnuvuosiaan on välillä hidastaneet myös harmittavat loukkaantumiset. Jalosen mukaan upea syksy Liigassa ei ole kuitenkaan sattumaa.

– Jääkiekko on hänelle henki ja elämä – hän on erittäin innokas ja sitoutunut peluri. Tavoitteet on korkealla. Hän on ehdottomasti paikkansa ansainnut.

Pajuniemi on Rangersin varauksia. Kuva: Getty Images.

”Ensin unelma – sitten tavoite”

Nuori kiekkotaituri suhtautuu itse hyppyyn Leijoniin innolla. Ruotsin EHT-turnaus on mainio näytönpaikka myös kevättä ajatellen.

– Tuntuu ihan älyttömän hienolta saada kutsu Leijoniin. Tämä on palkinto siitä työstä, jota olen tehnyt, Pajuniemi pohtii TPS:n tiedotteessa.

Leijonat kohtaa helmikuun alussa ensin Venäjän Helsingissä. Sen jälkeen vuorossa ovat pelit Ruotsissa Tshekkiä ja Tre Kronoria vastaan.

– A-maajoukkue on ollut ensin unelma ja sen jälkeen tavoite. Nyt se vihdoin sitten myös toteutuu, Pajuniemi kiteyttää.

LUE MYÖS: Vuolaita kehuja! Ilveksen huippulupaus hyppää Leijoniin – Jukka Jalonen: ”Osaaminen jo NHL-tasoa”

LUE MYÖS: Leijonilla yllättävä ongelma: pelaajapula esti Kärppien maalivahtikomeetan maajoukkuekutsun

LUE MYÖS: Tässä on Leijonien tuore joukkue ja otteluohjelma!

LUE MYÖS: Jori Lehterä palaa kohun jälkeen Leijoniin – Jukka Jalonen avaa nyt valinnan taustat: ”Hän on ollut todella hyvä”

LUE MYÖS: Muutoksia Leijoniin! Liigan huippupakki sivuun loukkaantumisen takia

Ilari Isotalo, Helsinki
Twitter: @IlariIsotalo