Teemu Selänne puhuu maalinteon saloista – yksi asia ihmetyttää: ”Nykypäivänä jopa NHL:ssä…”

Suomalaisen jääkiekkohistorian paras maalintekijä Teemu Selänne avaa tuoreessa Kimanttia-podcastin jaksossa maalinteon saloja.
Vaikkei nyt 49-vuotias Selänne omannut Patrik Laineen tai Aleksandr Ovetshkinin laukausta, ex-laitahyökkääjän maalivainu ja laukaisutarkkuus olivat omaa luokkaansa. Selänne ihmetteleekin sitä, että jopa jotkut nykyisistä NHL-tähdistä antavat maalivahdeille tasoitusta maalintekotilanteissa. Esimerkiksi Selänne ottaa rangaistuslaukaukset.
– Maalinteko perustuu siihen, että sä teet oikean ratkaisun oikeaan aikaan. Nykypäivänä jopa NHL:ssä.. Getzlafit ja muut kiusasivat mua siitä, että tavallaan työnsin kiekkoa eteenpäin (rangaistuslaukauksen aikana), koska lapani oli koko ajan laukaisuvalmiudessa.
– Nykypäivän pelaajat kun menee (vetämään rangaistuslaukausta), niin mailan kärki osoittaa maalivahtia kohti. Kyllähän maalivahti tietää, ettet sä voi mailan kärjellä ampua. Sehän voi juoda kahvia niin kauan, ennen kuin pelaaja avaa lavan, Selänne ihmettelee.
Uransa kevääseen 2014 päättänyt Selänne pelasi NHL:ssä 1451 runkosarjaottelua, joissa mies nakutti 684 maalia ja 1457 pistettä.
Voit kuunnella Selänteen koko haastattelun täältä.
LUE MYÖS: Jesse Puljujärven ensi kauden seura yhä epäselvä – asiantuntija listasi kolme vaihtoehtoa
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ville Koivusen pudottaminen MM-kisoista oli virhe? Nyt puhuu Jarmo Kekäläinen
- Kova vahvistus! NHL-tähtihyökkääjä lähtee MM-kisoihin
- Näin Leijonat-sankari ja Antti Pennanen selittävät vaikeaa Itävalta-matsia: ”Toki myös väsymys”
- Näin Leijonat-leiristä kommentoitiin MM-kisojen kohuvihellyksiä: ”Toivottavasti tämä ei mene tämmöiseksi”
- Näin Antti Pennanen kommentoi Viaplaylla ensimmäistä MM-otteluaan Leijonien päävalmentajana
- Avauserän osumat riittivät – Leijonat kesti Itävallan hurjan rynnistyksen
- Leijonien ottelun jäähyt puhuttavat – Jarmo Kekäläiseltä selkeä näkemys Viaplaylla
- Olli Jokinen täräytti saman tien kriittisen näkemyksensä Leijonien ylivoimaviisikoista MTV:llä
- Näin paljon olut maksaa jääkiekon MM-kisoissa – poppareitakaan ei irtoa ihan pikkurahalla
- Muistatko? Leijonat koki dramaattisen tappion tämän kevään avausvastustajalle
- Toimittaja: Tappara tekemässä hurjan kaappauksen KalPasta!
- MM-kisoihin valittu Ilves-tähti vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura!
- TPS kaappasi hyökkääjän Kärpistä!
- MTV: Tässä Leijonien ketjut MM-kisoissa!
- Urheilucast: Antti Tyrväinen loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL-mestari tiedotti kahden suomalaisen lähdöstä – toista viedään Liigaan
- Liigan tehomies vaihtaa seuraa – myöntää suoraan: ”Suomi on nähty”
- MM-hopealeijona lähtee Lukosta – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Käykö Ruotsille nolo MM-fiasko? Leijonatkin huolissaan
- Tässä Leijonien uusi kapteeni!