HS: NHL-pelaajat yksityiskoneella rapakon taakse, puuhamiehenä Leo Komarov: ”Ne, ketkä ovat halunneet, ovat päässeet mukaan”
Koronakevättä ja -kesää Suomessa viettäneet NHL-kiekkoilijat ovat palaamassa jälleen takaisin työpaikoilleen Pohjois-Amerikkaan.
Helsingin Sanomien mukaan pelaajat ovat vuokranneet yksityiskoneen, jonka järjestelyssä pääjehuna on häärinyt New York Islandersia edustava Leo Komarov apunaan Nashville Predatorsin Mikael Granlund.
Komarov ei paljastanut New Yorkiin tulevana perjantaina lentävän koneen matkustajia.
– Ne, ketkä ovat halunneet, ovat päässeet mukaan. Ihan hyvä porukka on lähdössä, Komarov toteaa.
Maaliskuun 12. päivästä lähtien keskeytettynä ollutta kautta on tarkoitus jatkaa heinäkuun lopulla ja joukkueiden harjoitusleirien on määrä alkaa 10.heinäkuuta.
Paluuseen vielä kesäkuun aikana on oma selkeä syynsä.
– Ne pelaajat, joilla oli täksi kaudeksi hankittu viisumi kesäkuun loppuun, joutuvat palaamaan takaisin USA:han ennen kesäkuun loppua. Sen jälkeen he saisivat pelata kauden loppuun erikoisjärjestelyin, toteaa pelaaja-agentti Tomi Haula lehdelle.
Helsingin Sanomien juttu on luettavissa kokonaisuudessaan täältä.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Jesse Puljujärvi innostui yhdestä asiasta omassa pelaamisessaan: ”Sitä vaan lisää”
- Näin Jukka Jalonen kommentoi Radko Gudasin rottamaista temppua
- Leijonille niukka tappio MM-avauksessa – luottohyökkääjä jätti ottelun kesken
- Ville Nieminen tylytti MM-kisaisäntää Viaplayn studiossa: ”Kaksi oikeeta kenttäpelaajaa”
- IS: Leijonien hyökkääjästä otettiin kuva baarissa – pöytä täynnä olutta: ”Sosiaalinen media on raaka”
- Leijonien MM-hyökkääjälle jatkosopimus NHL:ään!
- Lukko rysäytti sopimusuutisia: Kiinnitti SHL-mestarin sekä AHL-järkäleen
- Tiesitkö? Kokenut Liiga-tähti uhosi vuosi sitten palaavansa Leijoniin – unelma kävi toteen
- KooKoolle jättimenetys – Liigan supertähti löysi uuden seuran
- Leijonat kohtaa isäntämaa Tshekin! Näitä vastustajan tähtiä Suomen täytyy varoa
- Huhumylly käy kuumana: onko tässä Christian Heljangon seuraava osoite?
- Tekikö Jukka Jalonen jättimäisen virheen? NHL:n pudotuspeleissä odottamaton käänne
- Nyt jysähti – Tappara saa nimekkään paluumuuttajan!
- Leijonien Konsta Heleniuksesta, 17, tipahti järisyttävä arvio Pohjois-Amerikassa!
- Huh mikä tähtisikermä! Tre Kronor julkisti lopullisen MM-kisajoukkueensa
- Kärpiltä hirmuvärväys! Nappasi yhden Suomen kovimmista maalitykeistä
- Kärpät rysäytti massiivisen sopimusuutisen!
- Toimittaja: Kiekko-Espoo kaappasi Leijonista tutun Tapparan mestarihyökkääjän!
- Näin Leijonat pelaa jääkiekon MM-kisoissa – katso koko otteluohjelma
- Tässä Leijonien ketjut harjoituksissa – Jesse Puljujärvelle kaavaillaan isoa roolia