”Tiedettiin siitä…” – Nuorten Leijonien tuore MM-pronssimies katkaisi JYP-vahdin erikoisen putken Liigassa
Kuva: Juha Tamminen
JYVÄSKYLÄ. JYP ja Jukurit kohtasivat perjantaina eräänlaisessa kuolemanottelussa, kun kumpikin pudotuspeliviivan alla oleva joukkue tarvitsi kipeästi pinnoja. Jukurit ne lopulta otti musertavalla 5-1-voitolla.
Joku saattoi mieltää potin yllättäväksi, sillä Jyväskylä oli ollut mikkeliläisille kaikkea muuta kuin helppo paikka. Jukurit oli vetänyt siellä tällä kaudella maaleitta, kun Markus Ruusu oli nollannut savolaiset kahdesti, siis 120 minuutin edestä. Kaikkiaan Jukurien Jyväskylän nollaputki ehti kestämään ennen perjantaita 120 minuuttia ja 6 sekuntia.
Perjantaina laulu loppui lyhyeen – nuorten tuore MM-pronssimitalisti Henri Nikkanen (arkistokuvassa) kiskaisi Ruusun Jukurit-kotipelien nollaputken poikki ajassa 1.40.
– Tiedettiin siitä putkesta, mutta ei siihen erikseen pysty keskittymään. Lähdettiin pelaamaan samalla tavalla kuin muitakin vieraspelejä, rapakon takana vuodenvaihteen nuorten MM-kisoissa pronssia juhlinut pelaaja sanoi.
Jos oli Ruusu ollut Jukurien peikko, niin olkoon hyökkääjä sitten JYP-piina. Nikkasen liigauran saldo on 5+10=15, ja JYPiä vastaan hän on viimeistellyt tehot 3+2=5.
– Nyt kun sanoit, niin on aika hauskoja faktoja! On sattunut osumaan näköjään. Kyllä maistui tänäänkin maali, edellisestä maalista olikin vierähtänyt, nuorten MM-kisojen seitsemässä pelissä tehot 2+1=3 (+1) tehnyt Nikkanen heitti.
Perjantaina kurinalaisesti esiintyneen Jukurien pitää saada maaleja aikaan lauantainakin Tapparaa vastaan. Joukkueella on pudotuspelipaikkaan matkaa neljä pinnaa.
Liiga lauantaina:
HIFK-HPK 17.00
Ilves-KalPa 17.00
Jukurit-Tappara 17.00
KooKoo-JYP 17.00
Kärpät-SaiPa 17.00
Ässät-Pelicans 17.00
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Aron Kiviharjun telomisella kova hinta! Jukurit-pelurille pitkä pelikielto
- Tässä ovat Mestiksen puolivälierien otteluparit!
- KooKoolta merkittävä sopimusuutinen: ”Kymmenentenä koko Liigasta”
- Christopher Gibson: uusi seura
- Maajoukkuejärkäle teloi Aron Kiviharjua – pelikieltoa rapsahti
- Mikko Rantasesta huolestuttava tieto – sairauslomasta tulossa odotettua pidempi
- 10-1! Tappara teurasti KalPan – Kristian Tanus tulikuumassa pisteputkessa
- Lupa myönnetty: Patrik Laineen siirto lähellä NHL:ssä
- Ässät kiinnitti kärkisentterinsä – ”Iso palanen”
- Leijonat-hyökkääjän ura jatkuu Liigassa – ”Itseoikeutettu ykkössentteri”
- Lähde: Tässä Markus Nutivaaran uusi joukkue!
- IS: HIFK valmisteli jymysiirtoa Liigan sisällä – Jukurit löi kunnolla rahoiksi
- Urheilucast: Lukko rysäytti tiskiin ison pelaajasopimuksen
- Sami Vatanen: surkea uutinen
- IS: Nyt puhuu Tarmo Reunanen
- Rikard Grönborg toimintakieltoon!
- IL: HIFK nappasi hyökkääjän Kiekko-Espoosta!
- Leijonat-hyökkääjän ura jatkuu Liigassa – ”Itseoikeutettu ykkössentteri”
- Lähde: Huippuseura yrittää palkata Ville Peltosen!
- Christopher Gibson: uusi seura