IS: Suomen päävalmentaja Antti Pennanen haukkui IIHF:n lyttyyn: ”Nämä olivat huonosti johdetut kisat”

Kiekkoihmiset ympäri maailmaa olivat pettyneitä ja harmistuneita, kun IIHF päätti keskeyttää nuorten maailmanmestaruuskisat. Ennen päätöstä koronavirustapauksia oli todettu Yhdysvaltojen, Tshekin ja Venäjän joukkueissa.
Suomen päävalmentaja Antti Pennanen ei silitellyt kisajärjestäjien päitä päätöksen jälkeen. Hän latasi suoraa tekstiä Ilta-Sanomien haastattelussa.
– Olen erittäin surullinen ja vihainen tästä päätöksestä. Olen ennen kaikkea surullinen pelaajien ja muun johtoryhmän puolesta. Etenkin 2002 syntyneiden pelaajien puolesta, koska heiltä jäi aiemmin myös alle 18-vuotiaiden MM-kisat väliin, Pennanen kommentoi Ilta-Sanomille.
– Olen vihainen siksi, ettei tämä ollut covid-ongelma, vaan ongelma oli siinä, että nämä olivat huonosti johdetut kisat.
Pennasta kismitti etenkin se, että karanteenisäädöksiä lähdettiin sotkemaan kesken kisojen.
– Täällä olisi pitänyt olla NHL-protokolla eli vain tartunnan saaneet pannaan karanteeniin, eikä niin, että koko joukkue. Sen takia pelejä jouduttiin perumaan. Se olisi pitänyt hoitaa niin, että ne, ketkä ovat positiivisia, joutuvat sivuun ja loput saavat jatkaa pelaamista, Pennanen arvioi.
– Tämä turnaus olisi pitänyt järjestää ja johtaa oikein tapahtumana. Olisi pitänyt olla sama käytäntö kuin viime vuonna, jolloin esimerkiksi Saksan joukkueessa oli monta tartuntaa, mutta silti he pelasivat vajaamiehisenä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ennakkopaketti MM-kisojen Suomi-Ranska-otteluun: Mistä näet pelin, kentälliset, poissaolot ja kommentit
- Jokerit jysäytti tiskiin kasan uusia sopimuksia!
- Näkökulma: Antti Pennanen teki oikean päätöksen – vielä ei ole panikoinnin aika
- Antti Pennanen: näissä kolmessa asiassa Leijonien täytyy parantaa
- Antti Pennanen teki yllättävän ratkaisun vaikean Itävalta-pelin jälkeen
- Vahvistuuko Leijonat? Suomalaiskomeetan kausi päättyi Pohjois-Amerikassa
- Tunteet kuumenivat MM-kisoissa – tuomari pyysi Leijonien vastustajalta anteeksi
- Lähde: Tapparan mestarihyökkääjä siirtyy KHL:ään
- Suomalaislupausta verrattiin NHL-legendaan – GM:ltä kova näkemys ensi kaudesta
- Ville Koivusen pudottaminen MM-kisoista oli virhe? Nyt puhuu Jarmo Kekäläinen
- Toimittaja: Tappara tekemässä hurjan kaappauksen KalPasta!
- Urheilucast: Antti Tyrväinen loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Antti Pennanen teki yllättävän ratkaisun vaikean Itävalta-pelin jälkeen
- Tapparan ykkösvahti vaihtaa toiseen Liiga-seuraan!
- Vahvistuuko Leijonat? Suomalaiskomeetan kausi päättyi Pohjois-Amerikassa
- HIFK jysäytti hurjan hankinnan NHL-seurasta!
- Liigan tehomies vaihtaa seuraa – myöntää suoraan: ”Suomi on nähty”
- SaiPalle rajuja menetyksiä – kuusi pelaajaa lähtee!
- Sopimus revitty – Liiga-seura näytti ovea ulkomaalaisvahvistukselle!
- Käykö Ruotsille nolo MM-fiasko? Leijonatkin huolissaan