Yllättävä näky: Axel Rindell pelasi Kärppien nuorten joukkueessa keskellä arkipäivää
Kuva: Taneli Niinimäki
LAHTI. Pelicans ja Kärpät avasivat taistelun nuorten, nykyisin virallisesti U20 SM-sarjan, välieräpaikasta torstaina Lahdessa. Ensimmäisen puolivälierän piti alkaa liigajoukkue Pelicansin kotihallissa yhdeltä iltapäivällä illan liigapelin Pelicans-KooKoo takia.
Lahden päänäyttämön kattoanturit olivat kuitenkin punaisella, eikä halli ollut pelikelpoinen. Nuorten matsi siirtyi Launeen jäähalliin, ja tiukkaa teki jopa Pelicansin ja KooKoon liigakohtaamisen kanssa. Lumet saatiin kuitenkin katolta pois ja hallista tuli pelikelpoinen.
Pelicans avasi A-nuorten pudotuspelitaipaleen mainiosti. Joukkue kaatoi Kärpät ensimmäisessä osassa 6-3 Liigaakin pelanneen Aatu Jämsenin (2+1) johdolla.
Kärppien nimekkään leirin nimekkäin oli kakkospakkipariin Arttu Paason rinnalle merkitty Axel Rindell. Jukureissa kauden aloittanut nykyinen kärppä iski yhden maalin. Jatkopaikka välieriin irtoaa kahdella voitolla.
Lupaus on miesten MM-hopeamitalisti Latvian Riiasta keväältä 2021, ja NHL-joukkue Toronto Maple Leafs varasi tämän tarunhohtoiseen vuonna 2020 kuudennella kierroksella 177. numerolla.
Rindellin nimen näkeminen U20 SM-sarjassa on siis poikkeuksellista – ja jos nyt oikein kummastellaan, niin näkeminen kaukalossa on poikkeuksellista myös keskellä viikkoa päivällisaikaan.
Tällä kaudella hän on pelannut kaikkiaan 42 ottelua Jukureissa ja Kärpissä tehoin 1+16=17 (-14).
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Faneille herkkua – näin voit seurata Liigan päätöskierrosta ilmaiseksi!
- Liiga-seuran kapteeni uhkasi heittää hanskat tiskiin – näin kävi
- Se oli siinä – Juha Jääskä koki karun kohtalon NHL:ssä
- Toimittaja paljasti: Suomi päätyy radikaaliin ratkaisuun World Cupin suhteen, jos Venäjä on mukana
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Kari Jalonen sai upean kunnianosoituksen!
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta