Pieni kiekkomaa pystyi upeaan paukkuun – mitalit kaulaan: ”Kukaan ei luottanut meihin”

Piskuinen jääkiekkomaa, Kansainvälisen Jääkiekkoliitto IIHF:n tuoreimman maailmanrankingin 24:s, Liettua pystyi 1A-divisioonan MM-kisoissa komeaan paukkuun.
Maa näet sijoittui Slovenian Ljubljanan viiden joukkueen turnauksessa peräti kolmanneksi päästen vain yhden voiton päähän noususta MM-kisojen pääsarjaan.
Kun laskuihin huomioidaan toukokuun A-sarjan kisat, tulee Liettua sijoittumaan tänä vuonna maailman 19:nneksi parhaaksi maaksi. Sijoitus varmistui, kun maa voitti viimeisessä pelissään lauantaina Romanian 5-4.
– Tuo oli meille kuin finaali. Kukaan Liettuassa ei luottanut meihin, ja sitten pelasimmekin kolmannesta sijasta, pelaaja Paulius Gintautas sanoi Kansainvälisen Jääkiekkoliitto IIHF:n nettisivuilla.
– Pelasimme kolme erittäin hyvää peliä. Tänään (lauantaina) oli vähän vaikeaa, jäimme kaksi maalia perään ensimmäisessä erässä, mutta nousimme peliin mukaan. Tuo oli hyvä voitto koko joukkueelta, Gintautas jatkoi.
Liettuan neljänneksi tehokkain pelaaja oli suomalaisillekin luultavasti tuttu nimi. TPS:ssä kausina 2013-16 jääkiekkoliigaa pelannut Tadas Kumeliauskas iski tehot 1+2=3.
– Voimme sanoa, että olemme parempia kuin muut ihmiset ajattelevat, Gintautas pohti.
Emilijus Krakauskas oli ylpeä omistaan.
– Annoimme 100 prosenttia kansakunnallemme, teimme kaikkemme sen eteen. Joukkueemme ykkösasia on se, että kaikki antavat kaikkensa ja välittävät toisistaan.
– Nuo arvot tekevät tästä hommasta erityisen minulle, koko joukkueellemme ja kansakunnalle.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Olisiko tässä Jokerien seuraava vahvistus? Toimittaja: ”Haluaisi lopettaa uransa Jokereissa”
- Lähde: Jättääkö Liigan entinen pistepörssin voittaja Pohjois-Amerikan kaukalot? Euroopasta osoitettu kiinnostusta
- Pelicans pudotti neljä sopimusuutista – Ryan Lasch palaa Lahteen!
- Lähde: Ulkomaalaisvahvistus jättää HIFK:n – uusi seura selvisi!
- Viisi suomalaista sai tylyn uutisen NHL:stä – mukana Jesse Puljujärveen vaihdettu Liiga-taituri
- Joakim Kemell kylvää tuhoa AHL:n pudotuspeleissä – iski jälleen voittomaalin
- Veli-Matti Savinainen lataa MTV Urheilulle suorat sanat Liiga-pomojen kohuratkaisusta: ”Onhan se ihan katastrofi”
- Jesse Joensuulta painava puheenvuoro – vaatii Liigaa auki: ”Väärät henkilöt ovat kaapanneet meidän hienon lajin”
- Lähde: Leijonat-tähti Mikael Ruohomaa löysi uuden joukkueen!
- Tämä ei ollut toiveissa! Leijonien MM-lohkoon on tulossa merkittävä muutos
- Leijonat-tähti Mikael Ruohomaan joukkue vaihtuu
- TPS teki Tapparasta huippukaappauksen – haaviin leijonapelaaja!
- Yli 800 Liiga-ottelun konkari päätyi vapaille markkinoille – takana rikkonainen kausi
- Tämä ei ollut toiveissa! Leijonien MM-lohkoon on tulossa merkittävä muutos
- Onko Ruotsin MM-joukkueesta syytä tehdä rikosilmoitus? IL: Näin viranomainen kommentoi
- IL: Jesse Puljujärven agentti kiistää huhut paluusta Liigaan – tässä kolme vaihtoehtoa ensi kaudeksi!
- Tässä Jokerien joukkue kaudella 2023-24!
- 465 pelaajaa vastasi – Liigan kohupäätökselle täystyrmäys!
- Jesperi Kotkaniemi arvioi suomalaisjoukkuekavereitaan: ”Äreä ja joskus laiska”
- NHL-legendan poika floppasi Liigassa – vaihtaa maisemaa!