IL: Tapparaan palannut maalitykki vertaili Liigaa ja KHL:ää – antoi vuolaat kehut Liigalle: ”Aika oma sarjansa”
Niko Ojamäki teki paluun Tapparan riveihin täksi kaudeksi pelattuaan kaksi viime kautta ulkomailla. Hyökkääjä pelasi ensin kauden Ruotsissa ja viime kaudella hän voitti KHL:n maalipörssin mätettyään 48 otteluun komeat 29 maalia ja yhteensä 43 tehopistettä.
27-vuotias Ojamäki on yksi kovimpia vahvistuksia tämän kauden Liigaan. Erilaisessa maailmantilanteessa KHL:n hallitseva maalikuningas ei siirtyisi seuraavaksi kaudeksi Suomeen pelaamaan. Tällä kertaa kyseinen kuvio kuitenkin toteutui.
Kahden ulkomailla vietetyn kauden jälkeen Tapparaan palannut Ojamäki antoi Liigalle vuolaat kehunsa.
– Kyllä tämä SM-liiga on aika oma sarjansa. Täytyy vähän eri tavalla valmistautua henkisesti ja katsoa videoita vastustajan pelaamisesta, Ojamäki kehui Iltalehden haastattelussa.
Seuraavaksi Ojamäki vertaili keskenään Liigaa ja KHL:ää. Hänen mielestään erot näkyvät etenkin viisikkopelaamisessa.
– Trap-pelaaminen on varmaankin suurin ero. Täällä viisikko pelaa todella paljon paremmin kuin KHL:ssä. Siellä sitten yksilöt pääsevät vähän enemmän esiin, Ojamäki vertaa.
Ojamäki on tehnyt alkaneen kauden kolmeen otteluun kolme maalia.
LUE MYÖS:
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Liigaan huhuttu Joona Luoto: uusi seura selvillä
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Patrik Laineen NHL-sopimus tökkää NHL-luotsiin – ”Ei ole järkeä”
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Nyt puhuu Jori Lehterä – jätti oven paluulle auki