Entinen Liiga-puolustaja sai tylyjä uutisia joulun alla – kausi on paketissa!
Ruotsalaispuolustaja Alexander Ytterell on saanut karuja uutisia aivan joulun alla. Miehen kausi on nimittäin kokonaan ohi.
Ruotsin kakkostasolla Allsvenskanissa Djurgårdens IF:n joukkueessa pelaava Ytterell loukkaantui marraskuun puolivälin tienoilla. Hänellä todettiin tuolloin polvivamma. Aluksi arvioitiin, ettei Ytterell tarvitsisi leikkausta, mutta tilanne eteni lopulta siihen pisteeseen, että leikkausta tarvittiin. Leikkaus tehtiin onnistuneesti keskiviikkona ja nyt mies seuraa loppukauden sivusta.
31-vuotias Ytterell pelasi Djurgårdenin joukkueessa ensimmäistä kauttaan. Hän aloitti kautensa vahvasti iskemällä 17 pelaamaansa otteluun tehopisteet 3+7=10.
Ytterell on tuttu nimi myöskin Liiga-jäiltä. Hän pelasi kauden 2019-2020 Tapparassa ja aloitti seuraavan kauden KooKoossa, kunnes siirtyi kesken kauden kotimaahansa. Kaikkiaan Ytterell on pelannut Liiga-urallaan 80 ottelua tehopistein 8+10=18.
LUE MYÖS:
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse
