Päävalmentaja avasi Discoverylle, miksi Aron Kiviharju ei mahtunut MM-joukkueeseen: ”Se oli suurin syy”
Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue on pelannut MM-kisoissa jo kolme ottelua, mutta puolustaja Aron Kiviharjua ei ole nähty joukkueen kokoonpanossa.
Vasta 16-vuotiaan huippulupauksen poissaololle on syynsä. Kiviharju ei mahtunut lopulliseen leimattuun kisajoukkueeseen, johon sai valita vain 23 pelaajaa. Saman kohtalon koki myös hyökkääjä Jere Lassila. Kaksikko voi kuitenkin päästä vielä pelaamaan.
– Joukkueeseen saa leimata 20+3 pelaajaa ja vain loukkaantumisten sattuessa voidaan tehdä muutoksia, joten asia ei ole meidän valmennuksen käsissä. Mutta jos jotain tapahtuu, niin sitten hänet nähdään mukana, päävalmentaja Tomi Lämsä avasi asiaa Discoverylle.
Mutta mistä syystä Kiviharju ei mahtunut 23 pelaajan joukkoon?
– Aron oli sairaana alkuleirityksen ajan, eikä hän päässyt joukkueen toimintaan vielä siinä vaiheessa mukaan. Hän tuli vasta Kanada-peliin mukaan, ja aika joukkueen kanssa jäi todella lyhyeksi.
– Mutta suurin syy on se, että miten tätä joukkuetta on haluttu roolittaa. Aronin vahvuudet ovat kuitenkin ylivoimapelaamisessa. Totta kai hän on myös äärimmäisen luotettava ja omaa hyvän pelikäsityksen, mutta tällä hetkellä (Topias) Vilén ja (Aleksi) Heimosalmi ovat meidän ylivoimapuolustajat ja sitten tarvitaan aina sinne toiseen päähän alivoimaosaamista. Sitä kautta roolitus nousi tässä asiassa päälimmäiseksi, Lämsä perusteli.
LUE MYÖS:
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Liigaan huhuttu Joona Luoto: uusi seura selvillä
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Patrik Laineen NHL-sopimus tökkää NHL-luotsiin – ”Ei ole järkeä”
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Nyt puhuu Jori Lehterä – jätti oven paluulle auki
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus