Lauri Marjamäki haukkui suositun kiekkopodcastin: ”Sehän on ihan täyttä p*skaa”
Kärppien kausi päättyi pahaan floppiin. Joukkue tippui pudotuspelikarsinnoissa KooKoolle voitoin 1-2.
Petopodissa ruodittiin oululaisten kauden päätöstä. Juontajat Antti Meriläinen ja Joonas Hepola kertoivat, kuinka Kärppien kireän ilmapiirin aisti haastatteluista ja useiden henkilöiden käytöksestä.
Esimerkiksi Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäkeä ei saanut enää haastatteluun ennen pudotuspelisarjan alkua.
– Kun säkin kysyit vielä uudelleen, että pääsethän vieraaksi antamaan muutaman kommentin. Meillä on tossa Olli Salo, vastustajan valmentaja, ja haluttaisiin valmentaja vastaan valmentaja tähän jaksoon. Kieltäydyttiin. Kieltäydyttiin tulemasta haastatteluun ja sanottiin, että olisi pitänyt aiemmin kuunnella meidän ohjelmaa, sehän on ihan täyttä paskaa, podissa kerrottiin.
– Se oli jännä muutos, jolloin ajattelin, että tämä on menossa ihan metikköön tämä Kärppien kausi.
Myös Atte Ohtamaan haastattelusta oli ollut näkyvissä jännittämisen merkkejä. Vastaukset olivat lyhyitä, kun taas vastustajan Heikki Liedes oli puhunut pitkään ja vapaasti.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tre Kronorille shokkitappio! Jymypaukku muhii MM-kisoissa
- MM-kisaennätys uusiksi! Sveitsin supertähti teki hurjan tempun
- Jännäksi menee – tätä Latvian yllätysvoitto tarkoittaa Leijonien lohkolle
- Latvia jysäytti sensaation!
- ”MM-turnaus on katastrofi” – Ruotsin ja Suomen asiantuntijoilta lyttäys kisoille
- Brittivahdilla hurjan hikinen ilta Leijonia vastaan – pukukopissa jouduttiin erikoistoimenpiteisiin
- Ruotsalaiset raivona – Jukka Jalonen joutui vastaamaan: ”En nähnyt”
- Konsta Helenius täpinöissään uusista ketjukavereistaan
- Antti Pennanen tiputti huojentavan uutisen!
- Nyt alkoi olut virtaamaan – Leijonien yllättävä maalitykki avasi hanat!
- LIVESEURANTA: Suomi – Latvia – Leijonille murskavoitto, Norjalta kova temppu Kanadaa vastaan
- Ei ole totta! Taas yhden Leijonat-pelaajan kisat ohi: ”Päävamma”
- LIVESEURANTA: Suomi – Iso-Britannia – Leijonat jatkaa voittojen tiellä
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- Uusi pelaaja Leijoniin! Tässä on Eemil Erholtzin korvaaja
- Jättikaappaus tulossa? Jokerit jahtaa Liigan entistä supertähteä
- MTV: Leijonien maalibiisi on vaihtumassa
- Liiga-kaukaloihin uusi pelote: MM-leirille valittu voimahyökkääjä siirtyy Suomeen
- Ilveksen huippuhankinta uhattuna – NHL-seura teki yllättävän liikkeen
- Katso ilmaiseksi: Leijonat kohtaa MM-kisoissa Latvian – tv-lähetykset ja selostaja