Oho! Kärpät nappasi vahvistuksen toisesta Liiga-seurasta: ”Tietää talon tavat”
Kärpät on hankkinut vahvistuksen maalivahtiosastolleen. Seura on lainannut maalivahti Tomi Karhusen kuukauden mittaisella vuokrasopimuksella HIFK:sta.
Karhunen on Oulussa tuttu mies. Hän pelasi kärppäorganisaatiossa vuodet 2009-15. Tuona aikana Karhunen voitti kaksi Suomen mestaruutta.
Tällä kaudella Karhunen on jäänyt olemattomalle vastuulle Helsingissä. Niko Hovinen ja Roope Taponen ovat jakaneet torjuntavastuuta, ja alkukauden loukkaantuneena olleelle Karhuselle ei ole otteluita tullut vielä ainuttakaan.
Uudelle maalivahtivahvistukselle tuli tarvetta, kun Niklas Kokko suuntaa Nuorten Leijonien mukana nuorten MM-kisoihin vuoden vaihteessa. Kokko on pelannut tällä kaudella kymmenen ottelua Kärpissä torjuntaprosentilla 90,6.
– Hienoa saada kokenut tuuraaja, joka tietää talon tavat. Tomi pystyy auttamaan meitä seuraavien pelien aikana ja on mukana joukkueen harjoitteluvahvuudessa jo heti tänään maanantaina, kommentoi Kärppien maalivahtivalmentaja Ari Hilli.
Viime kaudella Karhunen pelasi yhden Liiga-ottelun HIFK:ssa torjuntaprosentilla 88,2. Lisäksi hän torjui kuusi ottelua SHL:ssä torjuntaprosentilla 82,6.
LUE MYÖS: Pelicansille valtava takaisku: pahin mahdollinen skenaario toteutui
LUE MYÖS:
- Leijonissa säväyttänyt Oliver Kapanen on kiinnittänyt NHL-luotsinsa huomion: ”Valmentajalle ihanteellinen”
- TPS-legenda Matti Sundelin on kuollut
- Mikko Rantanen huikeaan saavutukseen NHL:ssä – vain kolme muuta suomalaislegendaa yltänyt samaan
- Pelicansille surkeita uutisia – sairastupa täyttyi entisestään
- Mikko Rantaselle taas vahvat tehot! Nousi samalla jäähypörssin kärkeen
- Suomalaishyökkääjä lensi siirtolistalle NHL:ssä
- JYP jatkosopimukseen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa!
- Missä ura jatkuu? Liigan tehopyssy sai lähtöpassit Sveitsistä
- Kova kaappaus! SS: Jukureiden kapteeni hyppää toiseen Liiga-seuraan
- Pelicans irvailee vastustajalle armotta: ”Prinsessoille paikat nätiks”
- Kova kaappaus! SS: Jukureiden kapteeni hyppää toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralle hurja vahvistus HIFK:sta!
- Nyt jysähti – Jokerit teki nimekkään kaappauksen!
- Missä ura jatkuu? Liigan tehopyssy sai lähtöpassit Sveitsistä
- Olli Jokiselta raju paljastus MTV:lle: konkarihyökkääjän kausi ohi!
- Olympialaisia uhkaa nöyryyttävä kohtalo: NHL-tähdet jäämässä pois?
- Jokereista ja Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Podcast: TPS tehnyt merkittävän jatkosopimuksen
- IS: Niko Huuhtanen löysi uuden seuran
- Kultaleijonalta vihjaus ensi kauden seurasta: ”Raha ei aina pääasemassa”