Mestiksessä pelaavalle TUTO Hockeylle ikävä viesti – valitus hylätty
Mestis-seura TUTO Hockey ei saanut Liiga-lisenssiä kaudelle 2024-2025.
Liiga tiedottaa verkkosivuillaan, että urheilun oikeusturvalautakunta on hylännyt TuTo Hockey Oy:n valituksen Liigan aiemmin tekemästä lisenssipäätöksestä.
Urheilun oikeusturvalautakunnan mukaan Liigan lisenssitoimikunta on päätöstä tehdessään toiminut liigalisenssikriteerien mukaisesti ja päätösvaltansa puitteissa.
Oikeusturvalautakunta on myös katsonut, että TuTo Hockey Oy:tä ei ole kohdeltu eriarvoisesti päätöksentekoprosessissa.
Oikeusturvalautakunta toteaa tiedotteessaan Liigan lisenssikomitean katsoneen, ettei TuTo Hockey Oy ollut täyttänyt lisenssimääräyksissä olevia lisenssin myöntämisen edellytyksinä olevia kriteereitä kahdeksan edellytyksen osalta. Nämä edellytykset olivat liittyneet oikeudellisten, taloudellisten, olosuhdeliitännäisten ja urheilullisten kriteereiden täyttämättä jäämiseen.
Liigalisenssin myöntämisen edellytysten osalta oikeusturvalautakunta katsoi, että Liigan lisenssikomitea ei ollut menetellyt asiassa sovellettavaksi tulevien sääntöjen vastaisesti tai ylittänyt harkintavaltaansa päättäessään olla myöntämättä TuTolle liigalisenssiä kaudelle 2024–25.
– On hyvä asia, että TuTon hakemukseen liittynyt prosessi on nyt saatu päätökseen ja Urheilun oikeusturvalautakunta on vahvistanut Liigan lisenssikomitean tekemän ratkaisun olleen asianmukainen, toteaa Liigan lisenssikomitean puheenjohtaja Jaakko Luumi Liigan sivuilla.
LUE MYÖS
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Liigaan huhuttu Joona Luoto: uusi seura selvillä
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Patrik Laineen NHL-sopimus tökkää NHL-luotsiin – ”Ei ole järkeä”
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Nyt puhuu Jori Lehterä – jätti oven paluulle auki
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus