Rissanen ja Björninen: Tältä tuntui iskeä elintärkeät maalit Tanskaa vastaan
PRAHA. Kaikista pelaajista Rasmus Rissanen iski Leijonien voittomaalin Tanskaa vastaan MM-kisojen kuolemanottelussa.
Rissanen ei ole tullut tunnetuksi minään maalintekijänä, mutta kolmannessa erässä puolustaja näki tilaisuutensa koittaneen.
– Sain aika vapaasti kävellä. Etukulmaa katselin, että sinne vaan ylös. Sinne se lävähti, Rissanen kuvaili osumaansa Leijonat.comille.
Rissanen myönsi, että Hannes Björnisen tekemän avausmaalin hetkellä paineet jo hieman purkautuivat.
– Kyllä se vapautti. Mutta tiesimme, ettei se vielä siinä ole. Lopussa se nähtiin, kun kaveri tuli vielä maalin päähän vaikka johdettiin 2-0. Jännä peli, oli viihdyttävää lätkää.
Vapautuneisuus huokui pelaajista kauas. Kun Björninen iski pelin 1-0:aan, mies nosti kädet ylös ja hymyili kuin Naantalin aurinko.
– Totta kai, maali on aina hieno tehdä ja sitä pitää tuulettaa ainakin omasta mielestäni. Ei niitä liikaa ole tullut tehtyä, Björninen sanoi Leijonat.comille pelin jälkeen.
– Kyllähän maaleja tarvitaan peleissä. Pakkovoitto oli tänään. Kyllähän siinä saa ja pitää tuulettaa. Kyllä se helpotti. Maalit vapauttivat sitä hommaa. Tiukka vääntö loppuun asti, Rissanen puolestaan kommentoi.
Rissanen ja päävalmentaja Jukka Jalonen sanoivat, ettei pelaajien hermostuneisuus näkynyt ennen peliä. Björninen puolestaan vakuutti, ettei joukkueessa mitään erityisiä paineita ole ollut.
Rissanen myönsi, että pelaajat kyllä tiesivät tasan tarkkaan tilanteen.
– Kyllä me tiesimme, että pisteitä tarvitaan.
Björnisen mukaan selkä seinää vastaan pelaaminen ei kuitenkaan haittaa, koska kaikki voivat vain yrittää parhaansa.
– Tässä yrittää pelata mahdollisimman hyvin ja vahvasti koko ajan. Ei se vaikuta millään tavalla tekemiseemme emmekä mieti tuollaisia asioita. Kaikki antavat kaikkensa, ja tuolla on täysi luotto siihen. Kun kaikki lyövät kaiken likoon, voidaan olla ylpeitä.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”