Jesse Puljujärvi kertoi, miten Ruotsi kaatuu – teki myös ison lupauksen
OSTRAVA. Jesse Puljujärvi puhkuu itseluottamusta MM-kisojen puolivälieräottelun alla.
Leijonat pelaa tänään torstaina Ruotsia vastaan ottelussa, jonka voittaja etenee välieriin.
Ruotsi on ottelussa valtava ennakkosuosikki. Länsinaapurissa on oltu hyvin itsevarmoja ja suorastaan ylimielisiä ottelun alla.
Sveitsi-pelin jälkeen Puljujärvi vastaili diplomaattisesti ruotsalaistoimittajan kysymyksiin Suomen heikkoudesta Ruotsiin verrattuna, mutta suomalaistoimittajille hän pyöritteli päätään.
– Näytetään niille, tämmöistä se näköjään on. Ei mitään, altavastaajana lähdetään, ei siinä mitään, Puljujärvi sanoi.
Suomi pelaa ilman pelikiellossa olevaa Mikael Granlundia, mikä vie yhä vahvemmin ennakkosuosikin viittaa Ruotsille. Puljujärven mukaan Suomen on oltava valmis paiskimaan hommia omalla puolustusalueellaan.
– Meidän pitää luottaa siihen, että puolustetaan pirun hyvin eikä anneta niitä turhia paikkoja. Sitten kun meillä on paikka iskeä, me isketään niihin, Puljujärvi sanoi.
Lähteekö Suomi nimenomaan puolustuksen kautta?
– Sanoisin niin, että meidän pitää luottaa siihen puolustukseen, mutta hyökkäyspäässä pitää löytyä ne tarvittavat yksityiskohdat, että me saamme niitä pidempiä hyökkäyksiä ja maaleja. Miltä se kuulostaa?
Ruotsalaistoimittaja kysyi Puljujärveltä, voiko hän luvata, että se on Ruotsi, joka lähtee pelin jälkeen kesälomalle. Suomalaishyökkääjä vastasi, ettei voi luvata mitään, mutta suomalaisille Puljujärvi antoi kovan lupauksen.
– Kyllä me se Ruotsi kaadetaan.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS
- Jättimäinen pelikielto ohi – kohutaklaaja palaa Liiga-jäille
- NHL-seuralle karu takaisku – suomalaistähti loukkaantui viimeisessä harjoitusottelussa
- Benjamin Rautiainen säväytti NHL:ssä – otti mallia Aleksander Barkovista ja veivasi näyttävän rankkarin
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Benjamin Rautiainen säväytti NHL:ssä – otti mallia Aleksander Barkovista ja veivasi näyttävän rankkarin
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan