Huh! Nyt tuli rajua ryöpytystä Nuorten Leijonien pudotuspelivastustajalle
Nuoret Leijonat kohtaa Slovakian alle 20-vuotiaiden MM-kisojen puolivälierässä torstain ja perjantain välisenä yönä. Ottelu alkaa kello 00.00 Suomen aikaa.
Suomi on ottelussa selvä ennakkosuosikki. Slovakia oli B-lohkon kolmas voitettuaan kaksi neljästä pelistään, mutta etenkin viimeinen ottelu Kazakstania vastaan jätti parantamisen varaa.
Slovakit johtivat ottelua parhaimmillaan kolmella maalilla. Etumatkaa oli kahden maalin verran, kun Slovakia pääsi alle viisi minuuttia ennen ottelun loppua viiden minuutin ylivoimalle. Slovakialaisfanien suureksi yllätykseksi Kazakstan iski pelin loppuminuuteilla kaksi alivoimamaalia ja pakotti kamppailun jatkoajalle. Slovakia voitti vaikean pelin maalein 5−4.
Slovakian päävalmentaja Iván Fenes sai kovaa kritiikkiä kotimaassaan. Esimerkiksi pitkän linjan ex-kiekkoilija, Slovakian pääsarjassa pelannut hyökkääjä Ján Pleva antoi täyslaidallisen nuorten maajoukkueen valmentajalle.
− Se, miten joukkue pelaa, on myös näyte valmentajan tekemästä työstä, Pleva kommentoi slovakialaislehti Pravdan mukaan.
Fenes valmentaa Slovakian U20-joukkuetta päävalmentajana kolmansissa kisoissaan. Hän on toiminut jo vuosikymmenen ajan eri valmennustehtävissä maan juniorimaajoukkueissa.
− Olet rakentanut tätä joukkuetta viime kisoista lähtien, joten nämä ongelmat juontavat pitkälle. Tämän pelin sekasorto ja pelaajien heikko henkinen kantti olivat vain osoituksia siitä, miten asiat ovat menneet järjestelmällisesti pieleen pitkän aikaa, Pleva räksytti.
Plevaa ärsytti etenkin se, että hänen mielestään Fenes syytti heikosta ottelusta pelaajia eikä kantanut vastuuta itse.
Valmentaja Fenes oli Kazakstan-ottelun jälkeen pahalla tuulella kommentoidessaan peliä slovakialaiselle JOJ Sportille.
− Tätä ei voi hyväksyä. Teimme varmaan maailmanennätyksen siinä, miten peli voidaan sotkea. Puhuimme palavereissa siitä, millaista kiekkoa haluamme pelata, mutta sitten vastustaja tekee lopussa alivoimalla kaksi maalia, Fenes puhisi.
Suomi ja Slovakia kohtasivat toisensa puolivälierävaiheessa myös vuosi sitten. Tuolloin Nuoret Leijonat nappasi voiton jatkoajalla 4−3.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toimittaja paljasti: Suomi päätyy radikaaliin ratkaisuun World Cupin suhteen, jos Venäjä on mukana
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Kari Jalonen sai upean kunnianosoituksen!
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- SHL-seura pistää joukkuettaan uuteen uskoon – näitä pelaajia yritetään kaupata pois
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Kaapo Kakko iski vahvat tehot NHL:ssä
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Jokerifanit käänsivät takkinsa!
- HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Leijonat-legendalle lähtöpassit Sveitsissä – myös Robert Leino jättää seuran
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan