Avauserän osumat riittivät – Leijonat kesti Itävallan hurjan rynnistyksen
Leijonat kohtasi MM-kisojen avausottelussaan Itävallan perjantaina. Ottelu oli numeroiden valoissa tiukka loppuun saakka ja päättyi lopulta Suomen voittoon numeroin 2-1.
Suomi sai otteluun vahvan startin, kun Patrik Puistola iski neljän ja puolen minuutin pelin jälkeen maalin edustalta Robin Salon syötön sisään. Lenni Hämeenaho sai osumaan kakkossyötön. Seitsemän minuutin pelin jälkeen Juuso Pärssinen latasi Mikael Seppälän syötöstä kiekon toistamiseen häkkiin. Myös Harri Pesonen kirjasi maaliin syöttöpisteen.
Itävalta pääsi tulostaululle myös avauserässä, kun Bernd Wolf laukoi kiekon ohi Juuse Saroksen.
Toisessa erässä Leijonat oli vahvasti pelin päällä, vaikka lisäosumia ei syntynytkään. Päätöserässä Itävalta painoi kovaa päälle ja saikin kiekon kertaalleen maaliin. Suomi haastoi kuitenkin osuman maalivahdin häirintänä, minkä jälkeen maali hylättiin. Näin ollen avauserän maalit riittivät Suomelle voittoon asti.
Saros torjui Suomen maalilla 15 kiekkoa. Itävallan maalia vartioinut suomalaisvahti Atte Tolvanen kirjasi 26 torjuntaa.
Leijonien kisaurakka jatkuu sunnuntaina Ranskaa vastaan kello 21.20 alkavassa ottelussa.
LUE MYÖS
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa

- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos