Leijonat kylvetti Sloveniaa MM-kisoissa – Teuvo Teräväiselle jättimäiset tehot
Leijonat kohtasi torstaina MM-kisoissa Slovenian. Suomi oli ottelussa alusta lähtien kuskin paikalla ja vei kamppailun lopulta numeroin 9-1.
Suomen maalihanat avasi kapteeni Mikko Lehtonen, joka latasi kaksi osumaa avauserään. Vili Saarijärvi lisäsi Suomen johtoaseman 3-0:aan 11 minuutin pelin jälkeen.
Toisessa erässä Bine Masic rikkoi Slovenian kuparisen. Tämä ei kuitenkaan horjuttanut Leijonia, nimittäin Eeli Tolvanen latasi toiseen erään hattutempun ja välissä Lenni Hämeenaho iski kerran kiekon verkkoon.
Toisessa erässä Leijonat sai myös huonoja uutisia, kun Mikael Ruohomaa loukkaantui ja joutui jättämään ottelun kesken. Jan-Mikael Järvinen nappasi Ruohomaan paikan pelaavasta kokoonpanosta.
Päätöserässä Nikolas Matinpalo karkasi alivoimalla maalintekoon ja teki Suomen kahdeksannen osuman. Tolvanen jatkoi vielä superiltaansa ja viimeisteli matsin neljännen täysosumansa.
Neljän maalin Tolvasen lisäksi Leijonien ykkösketjun hyökkääjä Teuvo Teräväinen vietti hurjaa tehoiltaa viimeistellen tehot 0+6. Saarijärvi kasasi pisteet 1+2 ja Hämeenaho 1+1.
Leijonien maalilla Juuse Saros kirjautti 16 torjuntaa. Slovenian maalivahdit Matija Pintaric ja Lukas Horak torjuivat yhteensä 28 kiekkoa. Slovenia vaihtoi maalivahtia Suomen johtaessa ottelua 5-1.
Leijonien MM-turnaus jatkuu lauantaina ottelulla Latviaa vastaan. Kiekko tippuu jäähän kello 13.20.
LUE MYÖS
- Kultaleijonalta vihjaus ensi kauden seurasta: ”Raha ei aina pääasemassa”
- IS: Niko Huuhtanen löysi uuden seuran
- Nyt jysähti – Jokerit teki nimekkään kaappauksen!
- KalPa: tämä on loukkaantuneen tähtipelaajan tilanne
- Mestis-seuralle hurja vahvistus HIFK:sta!
- Jokereista ja Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Oliver Kapanen maalinteossa NHL:ssä – nousi pörssikärkeen!
- Olli Jokiselta raju paljastus MTV:lle: konkarihyökkääjän kausi ohi!
- Olympialaisia uhkaa nöyryyttävä kohtalo: NHL-tähdet jäämässä pois?
- HIFK:lta vahvistus: tärkeä sopimusuutinen
- Liiga-seuralle vahvistus Tapparasta!
- Urheilucast: Ilves ryöstöretkellä Mikkelissä – haaviin kaksi Jukurit-hyökkääjää
- Tappara sai todellisen huippu-uutisen!
- MTV: Jokerit kasaa hirmujoukkueen Liigaan – tällainen pelaajabudjetti luvassa
- Uuteen Liigaan tavoitteleva seura iski yllätyshankinnan pöytään!
- Tapparaa ei pysäytä mikään – Ismo Lehkonen lataa pelottavan arvion
- I-P: Liiga-seuran ulkomaalaisvahdille etsitään uutta seuraa: ”Ennen pitkää jotain tapahtuu”
- Karmea onnettomuus: Suomessakin pelannut kiekkotähti koomassa
- Liigan tehopuolustaja sai lähtöpassit KHL:ssä!
- Olympialaisten kaukalosta uskomaton paljastus – ”En ymmärrä, miten niin on päässyt käymään”