Sami Vatanen paljasti syyn paluulle Leijoniin – kommentoi uran jatkoa
TAMPERE. Leijonien paidassa olympia- ja MM-kultaa voittanut Sami Vatanen, 34, tekee käynnissä olevassa Suomen EHT-turnauksessa paluun maajoukkueeseen kolmen välikauden jälkeen.
Taituripuolustaja vaikuttaa olevan selvästi innoissaan ollessaan jälleen mukana A-maajoukkueen matkassa.
– Kivaahan täällä on ollut. Kiva tulla takaisin ja vielä kotiyleisön eteen, niin mikäs sen parempaa, Vatanen kertoi tunnelmiaan Leijonat.comille lauantain harjoitusten jälkeen.
Vatasen mukaan kolmen vuoden maajoukkuetauon taustalla ei ollut suurempaa yksittäistä syytä.
– Aina se on vähän siitä kiinni, että minkälainen tilanne ja onko loukkaantumisia. En ole missään kohtaa jäänyt varsinaisesti pois. Aina mennään sen turnauksen ja ajankohdan mukaan. Sen pohjalta se enemmänkin menee.
Vatanen palasi täksi kaudeksi takaisin Liigaan 13 vuoden ulkomaanreissultaan. NHL:ssäkin pudotuspelit mukaan laskettuna yli 500 peliä pelannut puolustaja näkee kotimaisessa pääsarjassa selvän muutoksen yli vuosikymmenen takaiseen.
– Vauhtia on enemmän kuin silloin, kun pelattiin enemmän träppiä. Nyt tuntuu, että joukkueet antaa painetta tosi kovaa ja mennään päästä päähän vähän enemmän. Vauhtia on ja kamppailla saa joka ilta.
Vatanen ei vielä osannut kertoa vastausta kysymykseen siitä, kiinnostaako paluu ulkomaan sarjoihin vielä nykyisen JYP-sopimuksen umpeutuessa keväällä 2027.
– Tässä on kahden vuoden sopimus JYPin kanssa. Katsotaan sen jälkeen, mitä sitä keksii enää. Ehtoon puolella aletaan pikku hiljaa olemaan. Ei tässä montaa vuotta ole enää, pitkän ja rahakkaan uran pelannut puolustaja muotoili.
Lauantain Tshekki-pelistä Vatanen odottaa jälleen tiukkaa vääntöä. EHT-pelien tasoero Liiga-peleihin verrattuna on merkittävä.
– Tshekki on aina taitava joukkue, hyvää kiekkoa ne on pelanneet viime aikoina. Maajoukkuepelit on aina tiukkoja. Vaikea luoda paikkoja näitä vastustajia vastaan. Pitää vaan olla tehokkaita maalipaikoissa, niin silloin voitetaan.
Leijonien pelisapluunaan ei ole Vatasen mukaan odotettavissa muutoksia verrattuna torstain tappiolliseen Sveitsi-otteluun.
– Kyllähän me samalla linjalla mennään. Koitetaan vaan tehdä tällä kertaa enemmän maaleja kuin vastustaja, Vatanen päättää.
Markus Nuutinen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Tässä Pelicansista lähteneen hyökkääjän uusi seura
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Kasper Kotkansalo takaisin Liigaan – Toimittaja: Tässä uusi seura
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Nuorista Leijonista tuttu maalivahti: lainapesti Pohjois-Amerikkaan
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- SaiPa iski tiskiin kolme sopimusta!
- Pelicans: ulkomaalaisvahvistus lähtee!
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Pelicans jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- HPK rikkoi hiljaisuuden Kristian Vesalaisesta – siirtokorvausta ei tulossa?
- SaiPa käsittämättömissä liekeissä! Näin kävi Liigan lauantain kierroksella
- Pelicans: ulkomaalaisvahvistus lähtee!
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- Leo Komarovin ura jatkuu! Tässä uusi seura