Liigan pudotuspelien ulkopuolelle tällä kaudella jäänyt KooKoo on julkistanut kaksi pelaajasopimusta.

Kouvolalaisseura tiedottaa verkkosivuillaan, että se on päässyt sopimuksiin maalivahtien Niilo Halosen sekä Oskari Salmisen kanssa. Halosen sopimus on yhden kauden mittainen lainadiili. Salminen jatkaa puolestaan KooKoossa vuoteen 2021 saakka kestävällä jatkosopimuksella.

– Halonen kävi viime kaudella osoittamassa valmiutensa Liiga-kaukaloon. Kunnianhimoisena ja tavoitteellisena urheilijana hän on loistava lisä täydentämään maalivahtikolmikkomme. Uskomme, että Niilo ottaa meillä urallaan seuraavan askeleen eteenpäin, sanoo KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen seuran verkkosivuilla.

Halosen ja Salmisen lisäksi KooKoon maalivahtikolmikkoa täydentää norjalainen Henrik Haukeland, jonka sopimus julkaistiin jo aiemmin huhtikuussa.