Shokki! MM-kisoista tuttu superlupaus järjesti NHL-varaustilaisuuden jättiyllätyksen – rehellinen reaktio naurattaa

NHL-varaustilaisuuden kenties sympaattisin yllätys nähtiin jo aikaisessa vaiheessa.
Detroit Red Wings pudotti kuudennella vuorolla melkoisen pommin, kun seura nappasi riveihinsä saksalaisen Moritz Seiderin. Nuorta lupausta ennakoitiin kovimmissa varauksissa ykköskierroksen nimeksi – kukaan ei kuitenkaan osannut odottaa näin pientä numeroa.
Ei myöskään saksalainen. Somessa on naurattanut Seiderin rehellinen reaktio tilanteen jälkeen. Pakkilupaus naureskeli suoraan varauksen olleen melkoinen yllätys.
– Olin shokissa, Sieder kertoi seuran sivuilla.
Sympaattinen kiekkolupaus uskoi NHL-unelmaan alusta alkaen. Edes kotijoukot eivät silti odottaneet näin aikaista varausta.
– Käteni tärisevät, jalkani tärisevät. Katsoin vain äitiäni – hän oli niin shokissa, Seider kuvaili.
Pakki muistetaan myös MM-kisoissa, kun hän loisti suomalaisvalmentaja Toni Söderholmin alaisuudessa. 18-vuotias lupaus iski viihdessä pelissä kaksi maalia ennen loukkaantumistaan.
– Olin vakuuttunut hänen turnauksestaan. Hän on iso, vaikuttava ja pelaa hyvin paineen alla. Nämä ovat asioita, joita parhaat pakit tekevät, Red Wings -valmentaja Jeff Blashill ylisti.
LUE MYÖS: VIDEO: Näin Rangersin seurajohto reagoi, kun Devils valitsi Hughesin
LUE MYÖS: Vuoden 2020 NHL-draftista povataan huipputasoista – onko tässä Suomen ykkösnimi?
LUE MYÖS: Toimittaja paljastaa: NHL:ssä flopannut Leijonat-puolustaja vaihtamassa seuraa
LUE MYÖS: NHL-valmentaja suunnittelee: Kaapo Kakko huippuhyökkääjän rinnalle – ”Hän opettelee jo suomea”
LUE MYÖS: Kylmät väreet! Tuhannet fanit sekosivat Kaapo Kakkosta New Yorkissa – katso upea tunnelmapala
LUE MYÖS: New York Rangers -pomot kehuvat kilpaa Kaapo Kakkoa: ”Tuskin maltan odottaa, että fanit näkevät…”
LUE MYÖS: NHL:n varaustilaisuus jatkuu – Ennuste: Nämä suomalaispelaajat varataan kakkoskierroksella
Katso rehellinen reaktio tästä:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”