Liigajoukkueelta kova kaappaus! Seurapomo hämmästelee: ”Jopa hieman yllätyin, että saimme hänet”
Kuva: Getty Images
Lukko tiedottaa tehneensä yksivuotisen sopimuksen keskushyökkääjä Daniel Audetten kanssa.
24-vuotias Audette on pelannut viimeiset viisi kautta AHL:ssä ja päättyneellä sesongilla syntyi Springfield Thunderbirdsin paidassa 58 ottelussa tehot 13+25=38.
– Meille tulee erittäin taitava pelaaja. Danielia voisi kuvailla klassiseksi peliätekeväksi sentteriksi, joka tykkää olla paljon kiekossa. Pelisilmä on mun mielestä aivan huipputasoa. Näkee kentän hyvin ja osaa syöttää, toteaa raumalaisseuran urheilujohtaja Kalle Sahlstedt.
Viime kauden jälkeen Lukon sentteriosastolta poistuivat sarjan parhaan sentterin Justin Danforthin lisäksi Pathrik Westerholm ja Tapio Laakso. Sahlstedt kuitenkin uskoo Audetten ratkaisevan ainakin osan ongelmista.
– Tiesimme, että Danforth lähtee ja kun lähdet siihen etsimään pelaajaa tilalle, niin tilanne ei ole mikään ruusuinen. Mä olen todella tyytyväinen, että Audette löydettiin ja hän meille halusi tulla. Jopa hieman yllätyin, että saimme hänet. Ensimmäisen kerran kun otin yhteyttä jäi olo voiko tällainen pelaaja meille tulla, Sahlstedt naurahtaa.
Urheilupomo ei säästele odotuksissaan.
– Näkisin, että nyt on sellainen pelaaja, että jos vaan pysyy terveenä ja viihtyy täällä niin kaiken mennessä nappiin odotan hänen olevan aivan liigan kärkisenttereitä tulevalla kaudella. Odotukseni ovat korkealla.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Lähde: Huippuseura yrittää ryöstää Kärppien tähtihyökkääjän itselleen
- Lukko kukkoilee somessa! Irvailee armotta ässälegendalle
- Jokereille lätkäistiin sakot!
- Ilves: karseita uutisia!
- Mikael Granlund: historiallinen ilta NHL:ssä!
- Ismo Lehkoselta outo kommentti Doug Sheddenistä: ”Toivottavasti korkki pysyy kiinni”
- Liiga-seurat hereillä! IS: Suomalaisvahti palaamassa Eurooppaan – ”Pohjois-Amerikka on nähty”
- Leijonista tuttu hyökkääjä jatkaa uraansa – ”Nimekkäin hankinta vuosikymmeniin”
- Kisa: voita itsellesi NHL26-peli!
- IS: Jokereita uhkaa raju rangaistus!
- Karu uutinen: HIFK:n uusi hankinta heti sivuun!
- Lähde: Huippuseura yrittää ryöstää Kärppien tähtihyökkääjän itselleen
- HIFK sai uusia vahvistuksia – debytoivat heti!
- Leijonista tuttu hyökkääjä jatkaa uraansa – ”Nimekkäin hankinta vuosikymmeniin”
- Urheilucast: tässä on ykkösehdokas Doug Sheddenin seuraajaksi
- HIFK:n tähtivahvistuksella painajaismainen startti Liigassa
- Antero Mertaranta pöyristyi Pelicansin ottelun tuomaritoiminnasta MTV:llä: ”Erittäin heikko suoritus”
- IS: Jokereita uhkaa raju rangaistus!
- Jesse Puljujärvi pisti verkot heilumaan – hirmuvire!
- Liigan läpimurtopelaajan ensi kauden osoite selvisi!