Mitä ruotsalaistähti Erik Karlssonille on käynyt? Ex-pelaaja lyttäsi täysin – ”Ennen oli nopeampi kuin kukaan muu, mutta nyt kaikki saavat hänet kiinni”
Kuva: Getty Images
”Maailman parhaiten palkattujen puolustajien kastiin kuuluvan Erik Karlssonin NHL-kausi on alkanut todella murheellisesti. Viidessä pelatussa ottelussa ruotsalaispuolustaja on merkkauttanut kaksi syöttöpistettä. San Jose Sharks on läntisen divisioonan viimeisellä paikalla.
Tehotilastossa Karlsson on sen sijaan koko NHL:n huonoin. Ruotsalaispuolustajan lukema on peräti kahdeksan pykälää pakkasen puolella.
Edistyneet tilastot kertovat kuitenkin kaikkein ruminta kieltä Karlssonin pelistä. Karlssonin ollessa jäällä omissa soi useammin kuin kenenkään muun NHL-puolustajan kohdalla. Ruotsalaispuolustajan pelaamaa 60 minuuttia kohden vastustaja tekee lähes neljä maalia.
Hyökkäyspäässäkään Karlssonilla ei ole kulkenut yhtään. 60 pelattua minuuttia kohden San Jose tekee hieman yli 1,5 maalia Karlssonin ollessa jäällä. Lukemallaan ruotsalainen kuuluu NHL-puolustajien huonoimpaan neljännekseen.
Kun otetaan huomioon päästettyjen sekä tehtyjen maalien yhteisvaikutus, on Karlsson tällä hetkellä NHL:n huonoin puolustaja.”
Tällaisia olivat Jokerien liigajoukkueessa työsulkukaudella 2012-13 vain 30 ottelussa peräti 34 pinnaa (9+25) latoneen Karlssonin tilastot kuukausi sitten, eivätkä asiat ole juurikaan muuttuneet parempaan. Kuulemma sairastuvalla oleva pakki on tehnyt kauden 13 pelissä tehot 0+4=4, tehotilasto on viisi astetta pakkasella.
– Karlsson on kuin varjo siitä, mitä hän on joskus ollut. Ongelma voi olla kropassa. Nivusleikkauksen jälkeen hän ei ole yksinkertaisesti pystynyt luistelemaan samalla tavanna kuin ennen, NHL-asiantuntija Mike Johnson on arvioinut ruotsalaislehti Expressenin mukaan.
Olympialaisten hopeamitalisti ja MM-kisojen pronssimitalisti Karlsson on yltänyt viime vuosina todella lähelle NHL:n kirkkainta menestystä, sillä esimerkiksi kausi 2016-17 päättyi Ottawa Senatorissa vasta konferenssifinaaleihin – ja totta kai seitsemännen pelin jatkoerätappioon. Paria vuotta myöhemmin kausi loppui niin ikään konferenssifinaaleihin, nyt San Josen paidassa.
Ex-pelaaja Ray Ferraro lyttäsi ruotsalaisen täysin. Vahvuudet ovat valuneet kankkulan kaivoon.
– Karlssonin peli on perustunut hänen nopeuteensa. Ennen Karlsson oli nopeampi kuin kukaan muu, mutta nyt kaikki saavat hänet kiinni.
Ruotsin maajoukkueen GM Johan Garpenlöv puolestaan arveli, että loukkaantumiset olisivat saattaneet tehdä hallaa pakille. Se voi toki olla mahdollista, mutta samalla aika alkaa olla kortilla. Karlssonilla on ikää 30 vuotta.
Pelaajan nykyinen pahvi loppuu kauteen 2026-27, ja pakin vuositulot ovat muhkeat 11,5 miljoonaa dollaria.
LUE TIISTAIN NHL-JUTUISTA MYÖS:
Ilveksessä käyneen NHL-lupauksen haasteet jatkuvat vain – faneilta rapaa saanut pelaaja joutui kokemaan farmikomennuksen
Ota tästä nyt mitään tolkkua: Kokiko Aleksander Barkov vääryyden NHL:ssä?
Hurja näyte NHL:n suuntaan! Liekeissä ollut Ville Heinola vaatimattomana, luotsi mehuissaan
NHL:ssä uskomaton ”suomalaispeli”: Tre Kronorin maailmanmestarit tappelivat, venäläsivahdille yhteen erään liki 30 torjuntaa
Mitä ihmettä tapahtui? Nuorten kultaleijona iski Ville Heinolalle omalla maalilla uran avausosuman – pakki jatkoi maalailua jatkoajalla
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Jokerit kaappasi Leijonissa pelanneen hyökkääjän
- Tässä Nuorten Leijonien kentälliset MM-avaukseen!
- Tapparalle murskavoitto – Pate Mustajärvelle hiljainen hetki
- Mikä maa voittaa MM-kultaa? Näin U20-joukkueet pelasivat ennen turnausta
- Nuoret Leijonat aloittaa MM-koitoksen tänään – näitä Tanskan pelaajia tulee varoa!
- Lehti: Liigan entinen pistelinko jätti NHL:n joulun aikana – miljoonasopimus puretaan!
- Nuoret Leijonat kävi lähellä jättipottia – nämä hopeajoukkueen pelaajat ovat mukana tänäkin vuonna
- Katso Nuorten Leijonien MM-avaus ilmaiseksi – TV-lähetykset, selostaja ja kommentaattori
- HIFK:n tähti Jori Lehterästä iso uutinen
- Muistatko? Nuorten Leijonien MM-kultajoukkue vilisi nykyisiä NHL-tähtiä
- Urheilucast: Tappara kahden Leijonat-puolustajan kintereillä
- Petteri Rimpisen varusteet ällistyttää Pohjois-Amerikassa: ”Sairaimmat mitä olen nähnyt”
- Nuorten MM-kisat nurkan takana! Tässä ovat turnauksen TOP 10 -kiinnostavimmat pelaajat
- HIFK:n tähti Jori Lehterästä iso uutinen
- Katso Nuorten Leijonien MM-avaus ilmaiseksi – TV-lähetykset, selostaja ja kommentaattori
- HIFK sai kaksi uutta vahvistusta!
- Lukko jysäytti jouluksi jättimäisen jatkosopimuksen!
- Viimeiset valinnat tehty! Tässä on Nuorten Leijonien MM-joukkue
- Lehti: Liigan entinen pistelinko jätti NHL:n joulun aikana – miljoonasopimus puretaan!
- JYP: Liigan supertähdelle pitkä jatkosopimus!