Suomen jääkiekkohistorian parhaimpiin maalivahteihin lukeutuva Boston Bruinsin Tuukka Rask ilmoittaa uransa päättymisestä kesken kauden lähipäivinä, uutisoi The Athletic.

Amerikkalaisen urheilusivuston saamien sisäpiiritietojen mukaan viimeksi 24. tammikuuta tositoimissa nähdyn tähtimaalivahdin kesällä leikattu lonkka ei ole parantunut miehen toivomalla tavalla.

– Annan hänelle kaiken mahdollisen tunnustuksen. Hän teki kaiken oikein. Hän ei vain tunne oloaan niin hyväksi, kuin toivoisi, The Athleticin haastattelema sisäpiirilähde kertoo.

Rask palasi jäälle lonkkaleikkauksen jälkeen marraskuussa ja solmi vuoden ja miljoonan dollarin arvoisen jatkosopimuksen 11. tammikuuta. Bruinsin päävalmentaja Bruce Cassidy paljasti vahvisti alkuviikolla Raskin olevan sivussa harjoituksista ainakin tämän viikon ajan. Päävalmentaja ei tuoreeltaan vahvistanut eikä liiemmin kieltänyt uutisia Raskin lopettamisesta.

Rask voitti urallaan Stanley Cupin Bruinsin kakkosvahdin roolissa keväällä 2011. Ykkösmaalivahtina mies torjui Bruinsin finaaleihin vuosina 2013 ja 2019. Tällä kaudella neljä ottelua pelannut savonlinnalainen valittiin NHL:n parhaaksi maalivahdiksi kaudella 2013-14.

Suomen maajoukkuepaidassa Rask on ollut voittamassa olympiapronssia sekä alle 20-vuotiaiden MM-pronssia.