Jesse Puljujärvellä välikohtaus tuomarin kanssa – ”Se puhui englantia, ja mää en nyt saanu selvää”
PRAHA. Jesse Puljujärvi loisti kuin Naantalin aurinko äitienpäivänä pelatun MM-ottelun jälkeen. Leijonat murskasi Iso-Britannian peräti 8-0, ja Puljujärvi itse kihautti lukemat 1+2.
– Rummutettiin vaan ja maalille mentiin. Sieltä ne tehot tulee. Odotettiin, että pystytään hyvä peli tänään pelaamaan. Ekassa erässä painettiin töitä, mutta toisessa erässä alkoi maalipaikkoja tulla ja meni sisään, Puljujärvi sanoi pelin jälkeen.
Uusittu kakkosketju toimi erinomaisesti. Puljujärven lisäksi Oliver Kapanen iski hattutempun, ja Ahti Oksanen kirjautti tehot 0+3.
– Oksanen on hyvä luistelemaan, vahva maila. Pystyy ampumaan ja tekemään hyvin peliäkin. Tekee töitä, voittaa kamppailuja. Sen takia saadaan hyökkäyspeliä rullaamaan, Puljujärvi sanoi.
– Kapanen oli tänään taas pelipäällä. Hyvä nuori kaveri. Hyvä luistelemaan, ottaa kyllä aloituksiakin hyvin. Näkee peliä.
Siinä vakavat aiheet. Sitten mixed zonella alkoi Pulju-show, jossa vuoron perään Puljujärvi itse ja paikalla olleet toimittajat repesivät nauruun.
Kuulitko, kun yleisö huusi JESSE, JESSE?
– Joo, kyllä mää sen kuulin. Oli ihan hauskaa.
Muistatko, milloin viimeksi?
– En muista, ei tuu näin äkkiseltään mieleen. Kyllähän se hyvältä tuntui. Ollaan pitkä pätkä vedetty. Pääsee tänne mukaan ja pelaamaan ja nyt sai vielä maalinkin. Fanit tykkäsivät, ihan loistavaa. Tuntui hyvältä.
Entä mitä Puljujärvi ajatteli tekemästään maalista?
– Mentiin maalille, tuli kunnon lämäri. Osui mailaan. Katoin, että menikö poikki, mutta kesti se.
Puljujärvi on kisoissa Oksasen kämppäkaveri. Miten tämän pelin jälkeen mahtaa yhteiselo sujua?
– Eei, ihan hyvin meillä on mennyt, mutta eiköhän siihenkin tule nyt vähän extra spicyä.
Milloin olet viimeksi kolme pistettä?
– Siitä on kauan, 2021 joulukuussa.
Mikä peli?
– Columbus-peli.
[Connor] McDavidin rinnalla?
– Joo. Ylivoimalla. Siitä on aikaa. Kolme pistettä… Ei tuu joka ilta niitä! Ei tuu joka ilta. Ei siinä, hyvä että saa välillä tehojakin.
Yhden Suomen maalin jälkeen Puljujärvi poimi juhlakiekon talteen, mutta linjatuomari tuli väliin.
– Kyllä mää sen sieltä hain, ja kyllä se sen ryösti. Kyllä sen kiekon pitäisi jostain tulla takas. Emmää tiiä, mikä se systeemi on siinä.
Mitä linjatuomari siinä tilanteessa sanoi?
– No kun se puhui englantia, ja mää en nyt ihan saanu selvää. Mutta ymmärsin sen, että pittää antaa takas.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Juuse Saroksesta karu uutinen!
- Jymypaljastus: Montreal hieroi kauppaa verivihollisen kanssa – Patrik Laine osana diiliä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Uusi käänne – nyt voi olla Patrik Laineen aika!
- Risto Dufva: päävalmentajapesti Mestikseen varmistui
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”