Tunteet kuumenivat MM-kisoissa – tuomari pyysi Leijonien vastustajalta anteeksi
Leijonat voitti perjantaina MM-kisojen avauskamppailussaan Itävallan tiukkojen vaiheiden jälkeen numeroin 2-1.
Itävalta oli tasoittaa pelin kolmannessa erässä, kun ottelua oli jäljellä reilut viisi minuuttia. Suomi kuitenkin haastoi osuman, minkä jälkeen se hylättiin maalivahdin häirintänä. Ottelun jälkeen tuomio raivostutti Itävallan leirissä.
– Vittu mikä vitsi, Dominic Zwerger huusi hallin uumenissa Aftonbladetin mukaan.
– En usko, että tein mitään sellaista, mikä olisi estänyt häntä torjumasta. En myöskään usko, että olin maalivahdin alueella. Mutta päätös oli heidän (tuomareiden), emmekä voi sitä muuttaa, Zwerger jatkoi.
Puhetta ottelun aikana ja sen jälkeen herättivät myös toisen erän jäähyt. Itävallan Brian Lebler sai kampitusjäähyn ja Tony Sund sai samanaikaisesti sukeltamisesta rangaistuksen. Hieman myöhemmin Harri Pesoselle tuomittiin kampitusjäähy ja tällöin Zwerger puolestaan ajettiin jäähypenkille sukeltamisesta.
Zwerger kertoo tuomarin pahoitelleen kyseistä tilannetta jälkikäteen.
– Tuomari tuli luokseni toisen erän jälkeen ja pyysi anteeksi. Kyseessä ei ollut filmaus vaan selvä kahden minuutin kampitusjäähy. Arvostan anteeksipyyntöä, mutta nyt toivomme vain, ettei hän katso maalia ja näe, ettei maalivahtia estetty, Zwerger sanoo.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liigan ennakkosuosikit pitivät pintansa – kaksi välieräjoukkuetta selvillä
- Aarne Intosen sopimus purettu – uusi Liiga-seura huhuissa
- Suomalaishyökkääjällä edessä kymmenes kausi Saksassa – uusi osoite selvillä
- Liigassa tehoillut tähti lähellä jättidiiliä – ”Yksi Euroopan parhaiten palkatuista”
- Leijonista tuttu puolustaja lähtee JYPistä – siirtyy ulkomaille!
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- Tapparalle tipahti surkea uutinen!
- Christopher Gibson: ulos
- Ukko-Pekka Luukkosen neronleimaus nosti Buffalon ykköspaikalle NHL:ssä: ”Ilmiömäinen”
- Leijonien olympiahyökkääjä sikaili NHL:ssä – rangaistus tuli!
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- Expressen: Färjestadin jättävä SHL-hyökkääjä neuvottelee Liiga-siirrosta
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- Tappara: huippunimi lähtee!
- Christopher Gibson: ulos