Sveitsin konkarivahdilta huima MM-turnaus – rikkoi Pekka Rinteen ennätyksen
Sveitsin MM-hopeajoukkueen ykkösvahti Leonardo Genoni, 37, pelasi todella vakuuttavan turnauksen.
Genoni torjui seitsemästä pelaamastaan ottelusta viisi voittoa Sveitsille. Hänen torjuntaprosenttinsa oli huima 95,3 ja päästettyjen maalien keskiarvo ainoastaan 0,99. Lisäksi Genoni pelasi neljä nollapeliä ja päästi turnauksessa vain seitsemän maalia.
Genoni valittiin MM-finaalin jälkeen turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi, parhaaksi maalivahdiksi sekä tähdistökentälliseen.
Genoni piti turnauksessa myös komean nollaputken, joka alkoi lohkovaiheesta, jatkui pudotuspelien läpi ja päättyi vasta Yhdysvaltojen voittomaaliin finaalin jatkoajalla. Genonin nollaputki kisoissa kesti 243 minuuttia ja 27 sekuntia. Tuona aikana Genoni nollasi Unkarin, puolivälierässä Itävallan, välierässä Tanskan ja piti Yhdysvallat finaalissa varsinaisen peliajan ilman osumia.
Genonin nollaputki on modernin jääkiekon aikakauden pisin. Aiemmin ennätystä piti hallussaan Pekka Rinne, joka piti maalinsa puhtaana yhtäjaksoisesti 238 minuuttia ja 5 sekuntia kevään 2015 MM-kisoissa.
Maajoukkueurallaan Genoni on pelannut 11 kertaa MM-kisoissa ja voittanut nyt kolmesti hopeaa. Hän edustaa seurajoukkuetasolla EV Zugia. Urallaan Genoni on voittanut Sveitsin mestaruuden seitsemän kertaa.
LUE MYÖS
- KalPa: tämä on loukkaantuneen tähtipelaajan tilanne
- Mestis-seuralle hurja vahvistus HIFK:sta!
- Jokereista ja Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Oliver Kapanen maalinteossa NHL:ssä – nousi pörssikärkeen!
- Olli Jokiselta raju paljastus MTV:lle: konkarihyökkääjän kausi ohi!
- Olympialaisia uhkaa nöyryyttävä kohtalo: NHL-tähdet jäämässä pois?
- HIFK:lta vahvistus: tärkeä sopimusuutinen
- Tapparaa ei pysäytä mikään – Ismo Lehkonen lataa pelottavan arvion
- Urheilucast: Ilves ryöstöretkellä Mikkelissä – haaviin kaksi Jukurit-hyökkääjää
- Grillausonnettomuudessa loukkaantunut Eetu Luostarinen: uusi tieto paluuaikataulusta
- Liiga-seuralle vahvistus Tapparasta!
- Urheilucast: Ilves ryöstöretkellä Mikkelissä – haaviin kaksi Jukurit-hyökkääjää
- Pelicans: uusi vahvistus heti viikkoja sivussa
- SK: Ässät nappasi toisen Liiga-seuran kapteenin riveihinsä
- MTV: Jokerit kasaa hirmujoukkueen Liigaan – tällainen pelaajabudjetti luvassa
- Uuteen Liigaan tavoitteleva seura iski yllätyshankinnan pöytään!
- Tappara sai todellisen huippu-uutisen!
- I-P: Liiga-seuran ulkomaalaisvahdille etsitään uutta seuraa: ”Ennen pitkää jotain tapahtuu”
- Karmea onnettomuus: Suomessakin pelannut kiekkotähti koomassa
- Tapparaa ei pysäytä mikään – Ismo Lehkonen lataa pelottavan arvion