Päivän suurin yllätys muhimassa? – Latvialla yllätysmahdollisuudet
Kuva: Getty Images
Tänään MM-kisoissa pelataan kuusi ottelua. Jännitettävää riittää käytännössä koko päivästä myöhäisiltaan asti.
Yksi lauantain mielenkiintoisimmasta kohtaamisista on Latvian ja Tšekin välinen taisto. Latvia lähtee otteluun tietysti suurena altavastaajana, sillä pelaajamateriaali puhuu vahvasti Tšekin puolesta.
Ennen kisoja Tšekki ei ollut suurimpien voittajasuosikkien joukossa. Perjantain pelissä Venäjää vastaan joukkue kuitenkin näytti, ettei ennakkokaavailusta kannata liikaa välittää. Moskovan jääpalatsissa Venäjä kaatui 0-3-lukemin.
– Me saatoimme voittaa, mutta se ei tee meistä suosikkeja. Venäjä on edelleen suosikki: saimme hyvän alun turnaukseen ja se on meille kaikista tärkeintä, Roman Cervenka muistutti heti pelin jälkeen IIHF:lle.
Tiedä vaikka Tšekki olisi kisojen musta hevonen.
– En halua antaa mitään salaisuuksia ilmi vahvuuksistamme, puolustaja Tomas Kundratek puolestaan tuumi.
– Mutta näitte tänään, että olemme nopea joukkue ja pelaamme fyysisesti. Maalivahtimme pysäytti monia kiekkoja ja teki isoja torjuntoja.
Miten käy
Tšekin leirissä pelasi 13 ensikertalaista MM-kisoissa, ja alku vaikutti ainakin lupaavalta. Latvia ei kuitenkaan ollut huono sekään, ja ryhmä pakotti Ruotsin aina jatkoajalle asti. Latvia vieläpä lähti MM-kisoihin vaikeasta asetelmista, mutta päävalmentaja Leonids Beresnevs tuo varmasti järjestystä joukkueeseen. Latvia sai kisojen alla ikäviä uutisia, sillä loukkantumisten vuoksi joukkueesta jäivät sivuun Oskars Bartulis ja Jokereista tuttu Arturs Kulda. Kokemusta kovista peleistä joukkueella kuitenkin riittää, sillä nimilistalla monien pelaajan kohdalla on KHL-seura Dinamo Riika. Ehkäpä Latvia pystyy pitämään tämänkin pelin tiukkana pitkään, ja Tšekki joutuu tekemään pitkän päivätyön. Veikataan loppulukemiksi 3-2. A-lohko (Moskova) Klo 12.15: Sveitsi-Kazakstan (MTV Max) Klo 16.15: Norja-Tanska (MTV Sport 1) Klo 20.15: Latvia-Tšekki (MTV Sport 1) B-lohko (Pietari) Klo 12.15: Slovakia-Unkari (MTV Sport 1) Klo 16.15: Ranska-Saksa (MTV Sport 2) Klo 20.15: Valko-Venäjä-USA (MTV Sport 2)LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ville Peltonen lähtee – tilalle huippunimi
- HIFK-kiinnitti Liiga-kiertolaisen – ”Heti isossa roolissa”
- Urheilucast: HIFK teki päätöksensä – tässä uusi GM!
- Pikkuleijonien joukkue MM-kisoihin julki – mukana viime hetken huippuvahvistus
- Kärpät: huippukaappaus toisesta Liiga-seurasta!
- Liigasta tuttu maajoukkuevahti vahvistaa: ura päättyy!
- Suomen olympiamitalisti: ura ohi – kertoi syyn IL:lle
- Pikkuleijonille kylmää kyytiä MM-kenraalissa – näin päävalmentaja kommentoi
- Liiga-mestari paljasti itkien: lähtö tuli – huhutaan Kärppiin!
- Jokereihin huhuttu Olli Juolevi yhdistettiin nyt uuteen seuraan!
- Urheilucast: Leijonien kultavahti ”erittäin lähellä” paluuta Liigaan – tässä tuleva seura
- IL: Jokerit kokemassa jättimäisen takaiskun?
- Liiga-mestari paljasti itkien: lähtö tuli – huhutaan Kärppiin!
- Leijonien MM-leiriryhmään kolme NHL-vahvistusta!
- Lukon hyökkääjätaituria huhuttiin Ässiin – uusi seura ilmestyi apajille!
- Jokereihin huhuttu Olli Juolevi yhdistettiin nyt uuteen seuraan!
- SS: KalPalle iso menetys – mestaripuolustaja lähtee!
- Kärpät: huippukaappaus toisesta Liiga-seurasta!
- Tähtihyökkääjä pelikieltoon – KooKoolle kovat rangaistukset
- Urheilucast: HIFK teki päätöksensä – tässä uusi GM!